Steriliteetin

Steriliteetti tarkoittaa tilaa, jossa elinkelpoisia mikrobeja ei havaita tai niiden esiintymisriski on niin pieni, ettei mikrobikasvu ole käytännössä mahdollista. Steriliteetti kattaa bakteerit, virukset, sienet ja itiöt. Se eroaa desinfektiosta ja sanitaatiosta, jotka pyrkivät vain vähentämään mikrobien määrää eikä aina poistamaan kaikkia taudinaiheuttajia.

Steriliteetin saavuttaminen tapahtuu useilla eri menetelmillä. Termiset menetelmät, kuten autoklavointi (paineistettu höyry 121 °C, noin 15–20 minuuttia) sekä kuivahöyry, ovat yleisiä sekä terveydenhuollon että teollisuuden välineille. Filtraatio soveltuu vakaasti lämpöä kestämättömille nesteille tai laboratorioaineille, kuten mikrobituotteiden puhdistukseen käyttämällä esimerkiksi 0,22 μm:n kalvoja. Säteilytys, kuten gammasäteily tai elektroni-säde, käytetään erityisesti kertakäyttövälineiden ja eräkohtaisesti pakattujen tuotteiden sterilointiin. Kemialliset sterilointiaineet, kuten etyleenoksidi (kaasu), vetyperoksidi/plasma sekä peratsihappo, soveltuvat lämpöherkille välineille.

Steriliteetin varmistaminen edellyttää asianmukaista validointia ja seurantaa. Tärkeä käsite on steriliteettitaso (SAL), yleisesti 10^-6, joka tarkoittaa mahdollisuutta 1 hankalalla mittauksella elinkelpoisen mikrobin säilymiselle yhdellä tuotteen yksiköllä. Steriloinnin laadunvalvonta ja asianmukaiset pakkaus- ja käsittelyproseduurit ovat välttämättömiä lääketieteellisessä ja farmakologisessa tuotannossa sekä laboratoriotyössä.

Aseptinen tekniikka ja steriilien tilojen varaaminen tukevat steriliteetin ylläpitoa arkipäivän käytännöissä sekä kirurgiassa ja kliinisessä laboratoriossa. Steriliteetti on keskeinen käsite terveydenhuollon turvallisuudessa sekä elintarvikkeiden ja lääketieteellisten laitteiden valmistuksessa.