Sosiaalistuminen

Sosiaalistuminen on prosessi, jossa yksilö omaksuu yhteiskunnan arvot, normit ja käytännöt sekä kehittää identiteettinsä. Se tapahtuu koko elämän ajan, mutta erityisesti lapsuudessa, kun perhe ja varhaiskasvatus muodostavat perustavan pohjan.

Keskeisiä toimijoita sosiaalistumisessa ovat perhe, koulu, vertaissuhteet, media, työelämä ja uskonto. Ne siirtävät yhteiskunnan arvot, säännöt ja käytännöt sekä tukevat tai haastavat yksilön identiteetin kehittymistä. Kielen omaksuminen, roolien sisäistäminen ja odotusten ymmärtäminen tapahtuvat vuorovaikutuksessa.

Sosiaalistuminen jaotellaan usein primaariseen ja sekundaariin. Primaarinen sosiaalistuminen tapahtuu varhaisessa lapsuudessa perheen ja alkuopetuksen kautta, jolloin oppiminen on intensiivistä ja tunneperäistä. Sekundaari keskittyy koulun, työelämän ja laajemman yhteisön kautta tapahtuvaan roolien oppimiseen. Ennakoiva sosiaalistuminen valmistaa tulevia rooleja, uudelleensosialisoituminen voi muuttaa aiempia malleja elämäntilanteen muuttuessa.

Teoreettisesti sosiaalistumista tarkastellaan useasta näkökulmasta. Funktionalistinen näkökulma korostaa normien ja roolien sisäistymistä yhteiskunnan vakauden vuoksi. Symbolinen interaktionismi painottaa minän ja identiteetin muodostumista sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalisen oppimisen teoria painottaa mallien, palkkioiden ja rangaistusten roolia käyttäytymisen omaksumisessa.

Merkitys ja kritiikki. Sosiaalistuminen tukee sopeutumista, yhteisöön kiinnittymistä ja kulttuurien välittymistä, mutta siihen liittyy myös kontrollin ja konformismin mahdollisuuksia. Kritiikki huomauttaa, että liiallinen sosiaalistuminen voi estää yksilöllisen toimijuuden ja eri taustoihin liittyvät erot voivat vaikuttaa siihen, millaista sosiaalistuminen on.