Sidekalvontulehdus

Sidekalvontulehdus on sidekalvojen eli seroosisten kalvojen tulehdus. Sidekalvoja on useita, ja yleisimmät kliiniset muodot ovat perikardian sidekalvon tulehdus (perikardiitti) sekä keuhkopussin sidekalvon tulehdus (pleuriitti). Tulehdus voi esiintyä yhdellä tai useammalla serooskalvolla, ja oireet sekä hoito määräytyvät kohteittain sekä taustalla olevan syyn mukaan.

Syyt sidekalvontulehduksiin ovat moninaisia. Yleisimpiä ovat virukset, mutta mukana voivat olla bakteeri- tai tuberkuloosinfektiot, autoimmuunisairaudet (esimerkiksi lupus sekä reumasairaudet), krooninen munuaisten vajaatoiminta, lääkehoidot sekä joskus vammat tai leikkaukset. Tulehdus voi ilmetä akuutisti tai kroonisesti ja usein liittyy yleiskuvaan kuten kuumeeseen, väsymykseen tai kivulle.

Oireet riippuvat siitä, mikä kalvo on tulehtunut. Perikarditis aiheuttaa rintakehän kipua, joka voi pahentua selällään ollessa tai syvään hengitettäessä ja voi säteillä kaulaan tai leukaan. Pleuriitti aiheuttaa terävää, hengitykseen liittyvää rintakipua, joka pahenee syvään hengittäessä tai yskiessä. Tutkimuksissa käytetään elektrokardiografiaa (EKG), keuhkokuvaa ja usein sydämen ultraäänitutkimusta (ekokardiografia) sekä verinäytteitä tulehduksen merkkiaineiden seuraamiseksi.

Hoito kohdentuu taustalla olevaan syyhyn ja oireisiin. Yleensä käytetään tulehduskipulääkkeitä ja kolkysiiniä perikarditis- tai pleuriittitapauksissa. Autoimmuunisairauksien hoidossa voidaan tarvita kortikosteroideja tai muita immuunivastetta muokkaavia lääkkeitä. Bakteeri- tai tuberkuloosiperikardidiitin tapauksessa hoito on antibioottien tai antibakteerisen hoidon ohjaamaa sekä mahdollinen nesteen poisto. Ennuste on yleensä hyvä, jos taustalla oleva syy hoidetaan ja komplikaatioita ei synny; vakavissa tapauksissa voi kehittyä nesteen kertymää, sydämen toiminnan häiriöitä tai muita komplikaatioita, mikä vaatii tarkkaa seurantaa.