Semipresidentialistisessa

Semipresidentialistisessa järjestelmässä valtion toimeenpanovalta jaetaan kahden ylimmän toimielimen välillä: presidentillä ja pääministerillä. Presidentti valitaan yleensä suoraan kansanäänestyksellä ja hänellä on laajasti ulkopoliittisia, edustuksellisia sekä joskus suuryhteisön toimintaa koskevia valtuuksia. Pääministeri johtaa hallitusta, vastaa sisäpolitiikasta ja pitää hallituksen aisoissa eduskunnan luottamuksen puitteissa. Hallitus vastaa lainsäädäntövaltaan kuuluvista asioista ja on vastuussa eduskunnalle. Perustuslaista riippuen presidentin ja pääministerin välinen yhteistyö sekä valtuuksien jakautuminen voivat vaihdella.

Ominaispiirteitä ovat kaksikantinen toimeenpanovalta ja navettainen roolijako: presidentti voi toimia ulkopolitiikan ja turvallisuuden keskiössä sekä tarvittaessa esittää toimia, kun taas pääministeri vastaa päivittäisestä hallinnasta ja lainsäädännön toimeenpanosta. Suomen järjestelmässä on historiallisesti ollut vahva parlamentaarinen suuntaus, mutta monissa maissa semipresidentialismi on tarjonnut mekanismin sekä vakauden että poliittisen jouston hakemiseen. Perustuslailliset määräykset voivat antaa presidentille myös oikeuksia, kuten hallituksen erottamisen tai parlamentin ratkaisemisen, jolloin yhteistoiminta voi muuttua koalitioiden mukaan.

Kaksijakoinen järjestelmä voi johtaa erilaisiin tiloihin, kuten koalitio- ja yhteistoimintahallitukseen sekä koha–tilanteeseen (cohabitation), jossa presidentin ja parlamentin hallitsevat eri puolueet. Tällöin presidentin vaikutusvalta voi muuttua, ja politiikka muuttuu useammin kompromissien tulokseksi. Semipresidentialismi nähdään usein joustavana vaihtoehtona pelkälle presidentti- tai parlamentaariselle järjestelmälle, mutta se voi myös lisätä poliittista epävarmuutta epäyhtenäisyyden aikana. Esimerkkejä maista, joissa on sovellettu semipresidentiaalista periaatetta, ovat Ranska sekä useat muut maat Euroopassa ja sen lähialueilla.