Saastuttajaperiaate

Saastuttajaperiaate, engl. polluter pays principle (PPP), on ympäristöpoliittinen periaate, jonka mukaan saastuttaja vastaa syntyneistä ympäristökustannuksista sekä ehkäisyssä että korjaavissa toimenpiteissä. Sen tavoitteena on sisällyttää ympäristön pilaantumisen kustannukset tuotteen tai toiminnan hintaan ja siten ohjata kulutusta sekä tuotantoa kohti vähähiilisiä ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja.

PPP:n juuret ovat OECD:n suosituksissa 1970-luvulla, ja sen laajempi kansainvälinen hyväksyntä vahvistui Rio-huippukokouksen Ri Declarationin periaatteessa, joka korostaa ympäristökustannusten sisällyttämistä ja taloudellisten välineiden käyttöä. Periaate on siten jäänyt keskeiseksi osaksi sekä kansainvälisiä että kansallisia ympäristöpolitiikkoja.

Käytännössä periaatetta toteutetaan erilaisin taloudellisin instrumentein, kuten päästö- ja ympäristöveroilla, maksutuksilla sekä palautus- ja kierrätysjärjestelmillä. Laajasti käyttöön otetaan myös päästöoikeusjärjestelmät sekä laajat tuottajavastuut, joissa tuottajat vastaavat tuotteidensa ympäristövaikutuksista koko elinkaarellaan. Esimerkkejä ovat vesien puhdistuksesta perittävät maksut, hiilitaksat, pakkaus- ja elektroniikkaromun tuottajavastuu sekä jätteen käsittelyn kustannukset.

Periaatteen käytössä on haasteita. Kustannusten oikeudenmukainen kohdistaminen voi olla vaikeaa, erityisesti globaalissa toimitusketjussa, ja kustannusvasteesta riippuu, kuinka tehokkaasti hinnat ohjaavat toimijoita ympäristöystävällisiin vaihtoehtoihin. Kritiikkiä kohtaan esitetään tarvetta yhdistää PPP oikeudenmukaisuuteen, vaikutusten mittaamiseen sekä kilpailukyvyn huomioimiseen.