Rytmihäiriö

Rytmihäiriö on yleisnimi sydämen sähköisen rytmin poikkeavuuksille, jotka aiheuttavat poikkeavan, liian nopean tai liian hidaan sydämen lyöntiä. Rytmihäiriöt voivat ilmetä ajoittaisina oireina tai olla havaittavissa vain tutkimuksissa. Joissakin tapauksissa ne voivat vähentää sydämen pumppauskykyä tai lisätä komplikaatioriskiä.

Yleisimmät tyypit muodostuvat kahdesta pääkategoriasta: supraventrikulaariset rytmihäiriöt ja ventrikulaariset rytmihäiriöt. Supraventrikulaariset rytmihäiriöt sisältävät esimerkiksi atriaalisen fibrillaatio- ja flutter-tilan sekä paroksismaalisen supraventrikulaarisen takykardian. Ventrikulaariset rytmihäiriöt ovat yleensä vakavampia ja ne voivat ilmetä kuten ventrikulaarinen takykardia tai ventrikulaarinen fibrillaatio.

Syytekijöitä rytmihäiriöihin ovat sydämen rakenteelliset sairaudet (korroosi, sydämen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti), elektrolyyttitasojen epätasapainotila, kilpirauhasen toiminnan häiriöt, lääkkeet sekä liiallinen alkoholin tai kofeiinin käyttö. Ikä ja elämäntavat vaikuttavat myös riskiin.

Diagnoosi perustuu sydämen sähköisen rytmin seuraamiseen eri menetelmin. Perusdiagnostiksi riittää auskultaatio ja 12-kanavainen elektrokardiogrammi (EKG). Tarvittaessa käytetään Holter- tai tapahtumamittareita, rasitustestejä sekä sydämen ultraäänitutkimusta.

Hoito räätälöidään rytmihäiriön tyypin ja vaikeuden mukaan. Lääkkeinä voivat olla beetasalpaajat, kalsiumkanavan salpaajat ja usein antiar�hmialliset lääkkeet. Riippuen tilasta voidaan käyttää sähköistä rytmin palauttamista (elektrinen cardioversio), ablaatiota tai tahdistinta/ ICD-laitetta. Erityisen tärkeää on rokottaa ja ehkäistä komplikaatioita, kuten aivoveritulppia verenpohjaanlioittuvan AF:n yhteydessä, sekä ylläpitää sydänten terveyttä terveellisin elämäntapoin.

Ennuste riippuu rytmihäiriön tyypistä, sen synnyttävästä taustasairaudesta ja hoidosta. Varhainen diagnoosi ja hoito voivat vähentää komplikaatioriskiä.