Ryhmäajattelu

Ryhmäajattelu (englanniksi groupthink) on sosiaalipsykologinen ilmiö, jossa ryhmän jäsenet pyrkivät ylläpitämään yksimielisyyttä ja yhteistä näkemystä, jolloin kriittinen ajattelu ja vaihtoehtoisten mielipiteiden ilmaisu tukahdutetaan. Ilmiöön liittyy taipumus hylätä riskialttiita ratkaisuja ja korostaa ryhmän koheesiota, mikä voi johtaa heikentyneeseen päätöksentekokykyyn ja epäoptimaalisiin lopputuloksiin. Ryhmäajattelun käsite esiteltiin ensimmäisen kerran Irving Janisin ja William P. Huttonin teoksessa “Groupthink” (1972), jossa analysoitiin Yhdysvaltain hallituksen päätöksiä, kuten Bay of Pigs -operaatiota, ja niiden yhteydessä esiintynyttä tiedon vääristymistä.

Keskeisiä ryhmäajattelun oireita ovat: tietoisen tai tiedostamattoman informaatiorajoituksen toteutuminen, yhtenäisen mielipiteen korostaminen, ulkopuolisten kritiikin hylkääminen sekä torjuntavastauksen käsite, jossa ryhmän jäsenet puolustavat nopeasti päätöstä. Ryhmän koheesio, johtoihin suhtautuva pyhittävä luottamus, aikapaineet, homogenisuus ja johtajan vahva mielipide voivat edistää ilmiön syntyä. Vastaavasti valvovan ulkopuolisen tarkastelun puute, puutteellinen informaation hakuprosessi ja heikko palautemekanismi vahvistavat sitä.

Ryhmäajattelu voi ilmetä eri yhteyksissä, kuten organisaatioissa, hallituksissa, sotilasoperaatioissa ja julkisessa päätöksenteossa, ja sen seurauksena voivat olla taloudelliset menetykset, virheelliset strategiat ja mainehaitat. Tärkeitä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ovat: kritiikin kannustaminen, roolien monipuolistaminen, puolueettoman tiedonkeruun varmistaminen, "paholaisen asianajajan" (devil's advocate) käyttö sekä säännöllinen päätöksenteon arviointi ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta. Noudattamalla näitä periaatteita voidaan vähentää ryhmäajattelun riskejä ja edistää laadukkaampaa ja tasapainoisempaa päätöksentekoa.