Refraktoriteleskooppi

Refraktoriteleskooppi, tunnetaan myös nimellä linssikaukoputki, on optinen kaukoputki, joka käyttää linssiä valon taittamiseen ja kuvan muodostamiseen. Sen pääkomponentti on objektiiviksi kutsuttu etulinssi, joka kerää valon kaukoaisesta kohteesta ja kohdistaa sen polttopisteeseen. Tästä kohdistetusta kuvasta katselija sitten tarkastelee okulaarin kautta. Refraktorit ovat tyypillisesti pitkiä ja kapeita, ja niiden suorituskyky riippuu objektiivin halkaisijasta ja laadusta.

Ensimmäiset kaukoputket olivat refraktoreita, ja niiden kehityksessä on tapahtunut merkittäviä edistysaskeleita. Nykyään refraktoreita valmistetaan monenlaisiin käyttötarkoituksiin, aina harrastelijoiden kompakteista malleista ammattikäyttöön tarkoitettuihin suuriin instrumentteihin. Ne ovat tunnettuja terävistä ja kontrastisista kuvistaan, erityisesti kirkkaiden kohteiden, kuten planeettojen ja Kuun, tarkkailussa. Refraktorit ovat myös suhteellisen helppohoitoisia verrattuna muihin kaukoputkityyppeihin, koska niiden optiikka on yleensä suljetussa putkessa, mikä vähentää pölyn ja ilman aiheuttamia häiriöitä.

Yksi refraktoreiden haittapuolista voi olla optinen virhe nimeltään kromaattinen aberraatio, joka aiheuttaa värihajontaa ja heikentää kuvan terävyyttä. Tätä voidaan kuitenkin vähentää käyttämällä moniosaisia linssejä, kuten akromaattisia tai apokromaattisia objektiiveja. Suurten refraktorien valmistaminen on myös haastavaa ja kallista, ja ne voivat olla painavia. Silti refraktorit ovat edelleen suosittu valinta monille tähtiharrastajille niiden luotettavuuden ja kuvanlaadun vuoksi.