RNAsäätelyyn

RNAsäätelyyn tarkoittaa solujen mekanismeja, joilla RNA-molekyylien määrä, kyky koodata proteiineja sekä RNA:n toiminta säädellään post-transkriptionaalisesti. Tämä kokonaisuus täydentää transcriptionaalista säätelyä ja on keskeinen kehityksessä, Stressivasteissa sekä solujen erilaistumisessa.

Tärkeimpiä mekanismeja ovat RNA-prosessointi ja muokkaukset, kuten splicing, 5'-kapselin kiinnittyminen ja poly(A)-häntä, sekä RNA-editointi, jossa nukleotidimuutokset vaikuttavat RNA:n toimintaan. Alternative splicing mahdollistaa useiden proteiinisäätömuotojen tuottamisen yhdestä geenistä. RNA-molekyylien kyky vaikuttaa proteiinisynteesiin määräytyy myös niiden stabiliteetin ja paikallistumisen kautta: tubatut signaalit UTR-alueilla, AU-rich elementit sekä deadenylaatioon ja decap-ingiin liittyvät prosessit säätelevät mRNA:n hajoamista.

Translaation sääteleminen on keskeistä post-transkriptionaalisessa säätelyssä. RNA-kohtaiset proteiinit ja mikro-RNAs (miRNA) voivat estää tai edistää ribosomien kiinnittymistä ja aloittaa/prosessiaivata kääntöä. RNA-interaktioihin liittyvät proteiinit (RNA-sitovia proteiineja, RBPs) ohjaavat sekä RNA:n liikuttamista solun eri osiin että sen raskautumista solukalvojen, stressilasujen ja lohkojen kautta.

RNA:n rooli ei-koodaavissa järjestelmissä korostuu: lncRNA:t, piRNA:t ja muut ncRNA:t voivat toimia säätelijöinä, oppaina tai rakennuspalikoina suuremmille komplekseille. Riboswitchit ja ribozyme voivat suoraan säätää geenien ilmaisua aineiden sitoutumisen tai katalyyttisen toiminnan kautta.

Tutkimuksessa käytetään muun muassa CLIP-/RIP-sekvenointia, ribosomi-profileointia sekä RNA-seqia. RNA-säätelyn häiriöt liittyvät moniin sairauksiin, mutta yhä uusia terapiastrategioita kehitetään esimerkiksi antisenssi-oligojen, miRNA/siRNA-pohjaisten hoitojen ja mRNA-lääkkeiden avulla.