Päärautateet

Päärautateet ovat rautatieverkon selkäranka, eli päälinjat, jotka kantavat suurimman osan kaukoliikenteestä ja rahtiliikenteestä. Näillä linjoilla ylläpidetään korkeaa kapasiteettia, luotettavuutta ja tiivistä vuoroväliä. Päärautateet muodostavat liikenne- ja investointisuunnittelun keskeisen ytimen, ja niillä priorisoidaan sähköistys, päällysteiden kunnossapito sekä kapasiteetin laajentaminen.

Suomen kontekstissa päärautateet viittaavat maan päälinjoihin, jotka muodostavat verkoston selkärangan. Yksi tunnetuimmista on Päärata Helsingin ja Oulun välillä, joka yhdistää pääkaupunkiseudun suurimpiin keskuksiin ja tukee sekä kaukoliikennettä että rahtia. Muita keskeisiä pääreitistöjä ovat esimerkiksi Helsinki–Turku sekä Tampere–Jyväskylä–Oulu -suuntien linjat, jotka toimivat verkon keskeisinä yhteyksinä.

Ominaisuudet: päärautateet ovat useimmiten sähköistettyjä, suurin osa on kaksiraiteisia ja niillä on korkea vuoroväli sekä tiheä aikataulusuunnittelu. Niillä testataan ja otetaan käyttöön uusien teknologioiden, kuten digitaalisen signalisoinnin, kehitystä ja ne toimivat liikenteen etulinjassa.

Historia ja kehitys: päärautateiden rakentaminen ja laajentaminen aloitti teollisen liikenteen kehityksen 1800–1900-luvuilla, ja sähköistys sekä modernisointi ovat jatkuneet 1900-luvun lopulta lähtien. Nykyiset tavoitteet painottavat kapasiteetin lisäämistä, luotettavuutta sekä digitalisaatiota ja ympäristöystävällisyyttä.

Hallinto: infran omistaa Väylävirasto; matkustajaliikenteen hoitaa VR Group ja rahti useat toimijat. Investointeja ohjaa kansallinen liikennepolitiikka ja rahoitus.