Puheääniä

Puheääniä ovat puheessa esiintyviä äänteitä, joita ihminen muodostaa hengityksen ja ääntämisen yhteistyöllä. Niitä tutkitaan fonetiikassa ja fonologiassa. Puheääniä voidaan tarkastella sekä segmentaalisesti yksittäisinä äänteinä että suprasegmentaalisesti, kuten intonaationa, painotuksena ja rytminä.

Puheääniä jaetaan yleisesti kahteen pääryhmään: vokaaleihin ja konsonantteihin. Vokaalit syntyvät, kun ilman virta muuttaa suun tilaa ja kielen asentoaan. Suomen kielessä on kahdeksan vokaalia: a, e, i, o, u, y, ä, ö. Vokaalit voivat olla lyhyitä tai pitkiä, ja pituudella on merkittävä äänteellinen ero sanan merkityksessä.

Konsonantit syntyvät ilmavirtua vastaan asettuvien rakenteiden avulla: suu, kieli ja leuka vaikuttavat ääntä tuottavaan paikkakaan ja tapaan. Konsonanteilla on paikka-artikulaatio (esimerkiksi bilabiaalinen, alveolaarinen, velaarinen) sekä tapa-artikulaatio (plosive, nasal, fricative, affricate). Suomen kielen konsonantit voivat olla soinnillisia tai äänettömiä, ja kaksinkertaiset konsonantit (kuten kk, pp, tt) voivat merkitä pidempää kestosta.

Fonologisesti äänteet muodostavat phonemeja, mutta ympäristö voi tuottaa eri allofoneja. Tämä tarkoittaa, että samankin äänteen sävy tai pituus voi vaihdella kontekstin mukaan ilman että se menettäisi phonemisen merkityksensä.

Käytännössä puheääniä tutkitaan kielen oppimisessa, puhehäiriöiden diagnoosissa ja hoidossa sekä puhesynteesissä ja puheentunnistuksessa. Tutkimus kuvaa äänteiden järjestystä, vaihtelua ja kehitystä eri kielissä.