Konsonantit

Konsonantit ovat puheen äänteitä, joita tuotettaessa ilmavirta estetään tai ohjataan jollain tavalla kapeaan reittiin suu-, nenä- tai kurkussa. Ne eroavat vokaaleista siinä, että ilmavirta ei ole suuressa määrin vapaasti käytettävissä, ja konsonantit voivat esiintyä sekä yksittäisinä äänteinä että konsonanttiyhtymiä muodostavina.

Konsonantit luokitellaan yleensä kolmella laadulla: artikulaatiopaikan, artikulaatiotavan ja soinnin mukaan. Artikulaatiopaikan mukaan ne voivat olla esimerkiksi bilabiaalisia (huulista tuotettavat), labiodentaleja, dentalisia, alveolaarisia, postalveolaarisia, palataalisia, velaarisia tai glottaalisia. Artikulaatiotavan mukaan yleisimpiä ryhmiä ovat plosivat eli sulkevat ilmavirtauksen hetkellisesti, frikatiivit eli kitkaäänteet, affrikaatit, nasaalit sekä likvidantit (esim. l ja r). Soinnun suhteen konsonantit voivat olla äänteisiä (voimakkaasti äänekkäitä) tai äänettömiä, ja monissa kielissä myös aspiraatio tai muita erityisominaisuuksia merkitään äänteeseen.

Konsonantit voivat esiintyä sekä yksittäisinä äänteinä että konsonanttiyhtymiä muodostavina klustereina sanan alussa, keskellä tai lopussa. Ne ovat kielten äänteellisen perusrakenteen ydin, ja niiden kovuus, sijoittuminen sekä yhdistelmät vaikuttavat sanan merkitykseen sekä morfologisiin ja fonologisiin prosesseihin. Kielillä on erilaisia konsonanttivalikoimia ja erilaisia kehityssuuntia, jotka voivat ajan myötä muuttaa sekä äänteiden käyttöä että kirjoitusjärjestelmiä.