Puhelinäänisignaalit

Puhelinäänisignaalit ovat puheen ja siihen liittyvän akustisen energian sähköisiä vastineita, joita käytetään puhelinverkoissa viestintään. Ne voivat esiintyä analogisessa muodossa perinteisissä puhelinlinjoissa sekä digitaalisessa muodossa nykyaikaisissa verkkopohjaisissa puheluissa.

Perinteisessä POTS-verkossa puhe välitetään analogisena signaalina, jonka taajuuskaista on käytännössä noin 300 Hz–3400 Hz. Tämä kaistaleveys varmistaa puheen ymmärrettävyyden, mutta rajoittaa korkeampia taajuuksia ja altistaa signaalin häiriöille.

Digitaalisessa siirrossa äänisignaalit näytteistetään ja koodataan. Yleinen perusta on 8 kHz näytteenottotaajuus ja 8 bitin PCM-koodaus (µ-law tai A-law), mikä tuottaa noin 64 kilobittiä per sekunti kanavaa kohti. Nykyään verkot käyttävät myös laajakaistaisempia audiokoodauksia ja pakettipohjaisia ratkaisuja, kuten G.711, G.722, G.729 ja Opus.

Laadunvarmistuksessa huomioidaan viive, jitteri, pakettihäviöt sekä häiriöt. Käytetään äänenlaadun parantamiseksi sekä teknisiä ratkaisuja kuten echo cancellation, jitter buffer ja laadunhallintamekanismit (QoS).

Standardointi: Puheliikenteen äänisignaalien koodausta ja siirtoa säätelevät ITU-T:n suositukset (esim. G.711, G.722, G.729) sekä pakettidatan siirtoon liittyvät standardit, kuten RTP ja SIP. Yhteistyössä näitä käytetään puheluverkoissa ja VoIP-sovelluksissa.