Puhdasvärikontrasti

Puhdasvärikontrasti, suomeksi myös puhdasvärin kontrasti tai kromatiikkakontrasti, on yksi taidehistoriantutkija Heinrich Wölfflinin esittämistä viidestä visuaalisesta kontrastiparista, joita hän käytti klassismin ja barokin taiteen tyylillisten erojen analysointiin teoksessaan "Kunstgeschichtliche Grundbegriffe" (1915). Puhdasvärikontrasti viittaa siihen, miten värejä käytetään rinnakkain ja miten niiden puhtaus tai kylläisyys vaikuttaa yleisvaikutelmaan.

Wölfflinin mukaan klassismin kaudella suosittiin usein vähäisempää värien puhtautta ja hillitympiä sävyjä, joissa värit eivät välttämättä korostuneet voimakkaasti toisiaan vasten. Barokin taiteessa sen sijaan korostui puhtaiden, voimakkaiden ja kylläisten värien käyttö. Tavoitteena oli luoda dramaattisempia ja eloisampia visuaalisia efektejä värien keskinäisellä vuorovaikutuksella. Esimerkiksi punaista, sinistä ja keltaista voitiin käyttää intensiivisesti rinnakkain, jolloin ne loivat vahvaa visuaalista jännitettä ja korostivat toistensa sävyjä.

Tämä kontrasti liittyy läheisesti valöörikontrastiin, jossa vertaillaan valöörien eli vaaleusasteiden eroja. Kun värit ovat puhtaita ja kylläisiä, niiden valööriero voi olla pienempi, mutta niiden väriero on suuri, mikä luo erilaisenlaisen visuaalisen kokemuksen kuin tummien ja vaaleiden sävyjen yhdistelmä. Puhdasvärikontrasti on siis keskeinen käsite värien käytön ja niiden ilmeikkyyden tarkastelussa taiteen eri aikakausina.