Primäärialkuperäislähteet

Primäärialkuperäislähteet, suomeksi myös ensisijaiset lähteet tai alkuperäislähteet, ovat historiallisessa tutkimuksessa ja tiedonhankinnassa alkuperäisessä muodossaan olevia aineistoja. Ne ovat syntyneet tapahtumien tai aikakauden aikana, jota tutkitaan, tai lähellä sitä. Näitä lähteitä eivät ole tulkinneet tai analysoineet toiset tutkijat ennen niiden käyttöä. Primäärialkuperäislähteet tarjoavat suoran, ainutlaatuisen näkökulman menneisyyteen.

Esimerkkejä primäärialkuperäislähteistä ovat alkuperäiset asiakirjat kuten kirjeet, päiväkirjat, viralliset raportit, oikeuden pöytäkirjat ja sopimukset. Myös silminnäkijöiden kertomukset, haastattelut, valokuvat, aikakauden julkaisut, taideteokset, esineet ja rakennukset luetaan primäärilähteiksi. Ne ovat korvaamattomia, kun halutaan muodostaa oma käsitys menneistä tapahtumista ja ilmiöistä.

Primäärialkuperäislähteiden käyttö vaatii kriittistä arviointia. Tutkijan tulee pohtia lähteen syntyajankohtaa, tekijän motiiveja, kohdeyleisöä ja mahdollista puolueellisuutta. Lähteiden vertailu ja yhdistely auttaa muodostamaan monipuolisemman ja luotettavamman kuvan tutkittavasta aiheesta. Vaikka ne ovatkin ensisijaisia, ne eivät aina kerro koko totuutta, ja niitä täydennetään usein sekundäärilähteillä eli toissijaisilla lähteillä, jotka ovat analyysejä ja tulkintoja primäärilähteistä.