Posliiniemalointi

Posliiniemalointi on tekniikka, jossa posliinipinnalle levitetään lasimainen emalikerros, joka sulatetaan kiinni tulessa. Emali on lasimainen kerros, jonka sulaminen ja sitoutuminen posliinin pintaan muodostaa kestävän, usein kiiltävän ja värillisen pinnan. Emalointi voidaan toteuttaa sekä koriste- että korjaustarkoituksiin.

Historia- ja käyttökonteksti: Posliiniemalointia kehitettiin Euroopassa, erityisesti 1700–1800-luvuilla, ja sitä on käytetty sekä arkkitehtuuri- ja taide-esineissä että pöytäastian koristelussa. Modernina aikana tekniikka on kehittynyt taide- ja keramiikkataiteen piirissä, ja emalia käytetään sekä yksittäisten teosten että teollisen tuotannon pintamateriaalina.

Materiaalit ja tekniikat: Emalit valmistetaan lasitteista ja pigmenttifriteistä, joihin lisätään väriaineita. Värit voidaan levittää pensselillä, sablonein tai muilla aplikointimenetelmillä sekä tarvittaessa useampivärikkain kerroksin. Posliinille käytetään yleensä valkoista, sileää lasitusta pohjakerroksen tukena. Korostus- ja opaleerasioneita sekä opacificoita käytetään haluttujen väreihin. Poltto tapahtuu korkeassa lämpötilassa, typikkisesti noin 750–900 °C riippuen emalista ja posliinilaadusta.

Prosessi ja viimeistely: Esine valmistellaan puhtaaksi ja rasvattomaksi; emalit levitetään ja annetaan kuivua. Esine poltetaan, jolloin emali sulaa ja kiinnittyy pinnalle. Usein tarvitaan toinen kevyempi poltto, jos käytetään useita värikerroksia tai atepọlọjen päälle levitettyjä emaleja.

Nykyaika ja conservointi: Taide- ja keräilyesineissä posliiniemalointi tarjoaa kestävän ja monivärisen pinnan. Kriittinen säilyttäminen ja korjaus vaativat asiantuntemusta, sillä emalipinnat voivat olla herkkiä kolhuille ja värimuutoksille.