Pohjoisgermaanisiin

Pohjoisgermaaniset kielet ovat germaanisen kieliperheen pohjoisin haara. Niiden kehitysketju alkaa Skandinaviasta ja lähialueilta, ja niistä ovat muotoutuneet nykyisin puhuttavat kielet tanska, ruotsi, norja, islannin sekä färsaarten kieli. Näihin kieliin liittyy yhteinen vanha skandinaavinen perintö, josta syntyi Old Norse ‑kieli, josta myöhemmin eriytyivät nykyiset pohjoisgermaaniset kielet. Kieliperhe kuuluu suurempaan indoeurooppalaiseen kieliperheeseen.

Kielet jaetaan yleisesti kahteen alaryhmään: itäiseen Pohjoisgermaaniseen (tanska, ruotsi ja norja) sekä länsiseen Pohjoisgermaaniseen (islannin ja färsaarten kielet). Tämä jaon taustalla ovat historialliset muutokset äänteissä, sanastossa sekä morfologiassa. Kielten väliset erot heijastuvat myös arkipäiväisessä ymmärrettävyydessä: ruotsin ja norjan välinen ymmärrettävyys on yleensä korkea, kun taas tanskan ja muiden kanssa ymmärrettävyys voi olla vähäisempää.

Ominaisuuksiltaan Pohjoisgermaaniset kielet ovat suurimmalta osin käyneet läpi inflectionin menetyksen ja suurten sanallisten rakennemuutosten polun. Islannin kieli on näistä kielistä konservatiivisin ja säilyttää monia vanhan skandinaavisen mallin piirteitä, kuten monipuolisemman taivutuksen ja vahvemman verbikonstruktion. Muissa kielissä taivutus on supistunut, ja kielen rakenne on kehittynyt enemmän analyyttiseksi.

Kirjoitusjärjestelmä on pääosin latinalainen; islannin ja färsaarten kielillä on joitakin erityismerkkejä, ja tanskan, ruotsin sekä norjan kirjoitusasut käyttävät yleisesti kirjaimia kuten ä, ö, å sekä äärimmäisiä vokaaleja joissakin muodoissa. Pohjoisgermaaniset kielet ovat kansainvälinen kulttuuri- ja kielellinen perintö Skandinaviassa ja sen ympäristössä.