Perusolemuksen

Perusolemus on filosofian käsite, jolla viitataan olion olennaiseen olemukseen— siihen perusluonteeseen, joka määrittää sen identiteetin. Etymologisesti perus- tarkoittaa perustaa tai pohjaa, ja olemus tarkoittaa olion olemassaolon luonnetta. Perusolemuksen käsittelyssä erotetaan tavallisesti olennaiset ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä kohteen identiteetille, sekä epäolennaiset (satunnaiset) ominaisuudet, jotka voivat muuttua ilman että kohteen perusolemus muuttuu.

Käyttöalueinaan perusolemusta tarkastellaan erityisesti ontologiassa, metafysiikassa ja essentialistisissa keskusteluissa. Se auttaa kysymyksissä siitä, mikä tekee esimerkiksi ihmisestä, eläimestä tai esineestä sitä, mitä se on, sekä miten identiteetti säilyy muutoksista huolimatta. Joissain yhteyksissä perusolemuksesta puhuttaessa viitataan myös yleisemmin olemukseen tai substanssiluonteeseen.

Esimerkkinä voidaan ajatella yksittäisiä ilmiöitä: joidenkin teorioiden mukaan kohteen perusolemus määrittää sen ominaisuudet, kun taas toiset katsovat ominaisuudet kontekstisidonnaisiksi tai historialliseksi tuotteen. Modernissa metafysiikassa perusolemus on usein osa keskustelua siitä, miten tai mitkä piirteet ovat olennaisia identiteetin säilymiselle.

Historiallisesti suomalaisessa filosofiassä perusolemusta on käytetty erityisesti 1800- ja 1900-lukujen keskusteluissa sekä nykyfilosofissa, kun on pohdittu ontologian ja identiteetin kysymyksiä. Käytännön ja teoreettisen tutkimuksen yhteydessä termi voi esiintyä rinnakkain muiden vastaavien käsitteiden, kuten olennaisten ja epäolennaisten ominaisuuksien, kanssa.