Persoonallisuuden

Persoonallisuus tarkoittaa yksilön suhteellisen pysyviä ajatus-, tunnekäyttäytymistapoja, jotka ilmenevät sekä sisäisten kokemusten että ulkoisten toimintojen tasolla. Se muodostuu sekä bio- että ympäristötekijöiden vuorovaikutuksesta ja heijastuu yksilön reagointitapoihin erilaisissa tilanteissa. Persoonallisuutta tarkastellaan usein piirteiden, motiivien, asenteiden sekä toimintatapojen kokonaisuutena.

Yleisiä lähestymistapoja ovat piirteisiin perustuvat teoriat sekä psykodynaamiset, humanistiset ja sosiokulttuuriset näkökulmat. Piirteiden teoriat, joista tunnetuin on Big Five -malli, kuvaavat viittä laajaa piirrealuetta: avoimuus kokemuksille, tunnollisuus, ekstraversio, sovinnollisuus ja neuroottisuus. Näitä piirteitä arvioidaan standardoiduilla mittareilla, kuten persoonallisuustesteillä (esim. NEO-PI-R, NEO-FFI). Biologiset tutkimukset korostavat periytyvyyden ja aivo-/ hormonialtistusten roolia sekä temperamentillisia lähtökohtia, joista kehitys etenee vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Persoonallisuus kehittyy elämänmittaisesti: perinnöllisyys selittää osan eroista, mutta kokemukset, koulutus, kulttuuri ja sosiaaliset suhteet vaikuttavat piirteiden ilmenemiseen ja ilmaisun kontekstiin. Ikääntyessä joissakin piirteissä tapahtuu muutoksia ja kokonaisvakavuus voi kasvaa, mutta peruspiirteet voivat säilyä.

Sovellukset vaihtelevat koulutuksesta ja rekrytoinnista kliiniseen psykoterapiaan ja psykologiseen arviointiin. Persoonallisuutta arvioidaan myös kliinisessä kontekstissa, kun pyritään ymmärtämään käyttäytymisen taustatekijöitä ja ohjaamaan intervention suunnittelua.

Haasteina ovat mittausvälineiden luotettavuus, kulttuurien väliset erot sekä kontekstin vaikutus piirteiden ilmenemiseen. Silti persoona on keskeinen osa ihmisen yksilöllisyyttä ja toimintakykyä.