Peliriippuvuuden

Peliriippuvuus tarkoittaa tilaa, jossa pelaaminen muuttuu pakonomaiseksi ja haittaa henkilön arkea. Siihen voi sisältyä sekä uhkapelien että digitaalisen pelaamisen, kuten videopelien tai online-pelien, liiallista käyttöä. Ongelmallinen pelaaminen voi vaikuttaa ajankäyttöön, talouteen, opiskeluun tai työhön sekä ihmissuhteisiin.

Oireisiin kuuluu pakonomainen pelaaminen, kontrollin menettäminen, tarve pelaamiseen yhä suuremmilla panoksilla sekä pelaamisen jatkaminen, vaikka siitä koituu negatiivisia seurauksia. Lisäksi voi esiintyä unihäiriöitä, mielialan vaihteluita, sosiaalisen eristäytymistä sekä taloudellisia ongelmia ja ihmissuhteiden heikkenemistä.

Diagnoosi vaihtelee maittain. ICD-11:n Gaming Disorder -käsitteen mukaan olennaisessa asemassa ovat pelienhallinnan puute, pelaamisen priorisointi muihin toimintoihin nähden sekä negatiivisista seurauksista huolimatta pelaamisen jatkaminen. Oireiden on yleensä kestettävä vähintään 12 kuukautta, ellei tilanne ole erityisen vakava. DSM-5 sisältää Internet Gaming Disorder -kriteerisarjan, jota on käytetty tutkimuksissa, vaikka se ei ole laajalti hyväksytty diagnoosi kaikissa maissa.

Hoitomuodot vaihtelevat, mutta yleisiä on kognitiivis-behavioraalinen terapia (CBT), Motivational Interviewing sekä perhe- ja ryhmäperusteiset lähestymistavat. Hoito keskittyy käyttäytymisen hallintaan, stressin ja ahdistuksen lievittämiseen sekä mahdollisten mielenterveysongelmien hoitoon comorbiditeettien huomioiden. Lääkitys ei ole ensisijainen, ellei taustalla ole muuta hoidettavaa sairautta.

Ennaltaehkäisyssä korostuvat varhainen tunnistus, tiedon levittäminen sekä pääsyn hoitoon parantaminen. Sääntely sekä vastuullinen pelikulttuuri voivat vähentää riskejä, ja Suomessa sekä muissa maissa on kehitetty hoito- ja tukiverkostoja peliriippuvuuden kuntouttamiseen.