Paperikromatografiassa

Paperikromatografia on paperin kiinteänä faasina ja nestemäisenä liikkuvana faasina toimiva kromatografinen menetelmä. Sitä käytetään yhdisteiden erottamiseen ja tunnistamiseen niiden erilaisten affiniteettien perusteella, jotka liittyvät paperin selluloosakuituihin ja liuottimien kykyyn kuljettaa näitä yhdisteitä eteenpäin.

Menetelmä perustuu siihen, että näyte, joka sisältää erotettavat yhdisteet, levitetään ohueksi viivaksi paperin reunaan. Tämän jälkeen paperin reuna upotetaan liuottimeen, jota kutsutaan liikkuvaksi faasiksi, siten, että näyteviiva jää liuottimen pinnan yläpuolelle. Liuotin alkaa kulkeutua paperia pitkin kapillaarivoimien vaikutuksesta. Liikkuvan faasin kulkeutuessa se ottaa mukaansa näytteen yhdisteet.

Erotus tapahtuu, koska eri yhdisteet vuorovaikuttavat paperin ja liikkuvan faasin kanssa eri tavoin. Yhdisteet, jotka ovat liukoisempia liikkuvassa faasissa ja/tai jotka vuorovaikuttavat heikommin paperin kanssa, kulkeutuvat pidemmälle. Yhdisteet, jotka ovat vähemmän liukoisia tai vuorovaikuttavat vahvemmin paperin kanssa, kulkeutuvat lyhyemmän matkan. Tämän seurauksena yhdisteet jakaantuvat paperille eri korkeuksille muodostaen erillisiä juovia tai pisteitä.

Paperikromatografia on suhteellisen yksinkertainen ja edullinen menetelmä, jota käytetään usein kvalitatiiviseen analyysiin, kuten yhdisteiden tunnistamiseen vertaamalla niiden kulkemaa matkaa tunnettujen standardien kulkemaan matkaan. Sitä voidaan myös käyttää kvantitatiiviseen analyysiin tietyin edellytyksin. Menetelmä soveltuu erityisesti polaristen yhdisteiden, kuten aminohappojen, sokereiden ja nukleotidien, erottamiseen.