Palvelinvirtualisoinnissa

Palvelinvirtualisointi on tietotekniikan tekniikka, jolla fyysisen palvelimen resurssit jaetaan useisiin erillisiin virtuaalisiin palvelininstansseihin. Virtuaaliset koneet (VM:t) toimivat oman käyttöjärjestelmänsä kanssa ja ne jakavat fyysisen isäntänsä CPU-aikaa, muistia, tallennustilaa ja verkkoyhteyksiä hypervisorin avulla. Hypervisor on ohjelmistokerros, joka hallinnoi laitteistoresursseja sekä eristää virtuaalikoneet toisistaan.

Hypervisorit voidaan jakaa Type 1 (bare-metal) ja Type 2 (hosted). Type 1 pyörivät suoraan laitteistolla ja tarjoavat korkean suorituskyvyn sekä vakauden, kun taas Type 2 sijaitsee perusjärjestelmän päällä. Esimerkkejä Type 1 -ratkaisuista: VMware ESXi, Microsoft Hyper-V ja KVM; Type 2 -ratkaisuja: Oracle VirtualBox, VMware Workstation. Virtuaaliverkko, tallennusvirtualisointi ja hallintaohjelmistot täydentävät ratkaisun.

Palvelinvirtualisoinnin etuja ovat parempi resurssien hyödyntäminen, kustannussäästöt, skaalautuvuus sekä nopea käyttöönotto ja testaus. Virtuaalikoneet voidaan siirtää ("live-migraatio") toiselle isäntäpalvelimelle ilman käyttökatkoa. Eristäminen parantaa turvallisuutta ja hallittavuutta, mutta monimutkaisuus sekä lisäkustannukset lisensoinnissa ja valvontatyössä kasvavat.

Käyttökohteita ovat nykyaikaiset data-keskukset, julkiset ja yksityiset pilvet, kehitys- ja testijärjestelmät sekä hätäpalautus- ja katastrofointistrategiat. Palvelinvirtualisoinnin lisäksi käytetään laitteistopohjaisen virtualisoinnin ulkopuolella konttiteknologioita ja pilvipalvelujen orkestrointia.