Operanttioppimisen

Operanttioppiminen on behavioristinen oppimismuoto, jossa käyttäytymisen todennäköisyyteen vaikuttavat sen seuraukset. Palkitsevat seuraamukset lisäävät käytöksen toistumista ja epämiellyttävät seuraamukset vähentävät sitä. Mallin juuret ovat Edward Thorndike'n laissa, jonka mukaan palkkio vahvistaa oikean vastauksen; myöhemmin B. F. Skinner kehitti tämän lähestymistavan systematisoidun tutkimuksen avulla ja teki operanttioppimisesta keskeisen käsitteen sekä eläin- että ihmiskäyttäytymisen tutkimuksessa.

Keskeisiä käsitteitä ovat vahvistaminen ja rangaistus. Vahvistaminen voi olla positiivista (lisätään miellyttävä seuraamus) tai negatiivista (poistetaan epämiellyttävä tilanne), ja molemmat lisäävät käytöksen toistumisen todennäköisyyttä. Rangaistukset voivat olla positiivisia (lisätään epämiellyttävä seuraamus) tai negatiivisia (poistetaan miellyttävä seuraamus), ja ne vähentävät käytöksen toistumista. Extinktio tapahtuu, kun seuraamus lakkaa ja käyttäytyminen heikkenee. Vahvistamisen aikataulut voivat olla jatkuvia tai osittaisia; yleisimmät mallit ovat kiinteä tai muunneltu suhde sekä kiinteä tai muunneltu aikaväli. Lisäksi opittu toiminta voi laajentua yleispi tilanteisiin generalisaatio ja diskriminaatio.

Sovelluksia ovat koulutus ja kasvatus, käyttäytymisen muokkaus, eläinlajien koulutus sekä kliininen psykologia, erityisesti sovellettava käyttäytymisanalyysi (ABA). Operanttioppiminen on synnyttänyt myös eettistä keskustelua: käytetyt seuraamukset voivat tukea tai rajoittaa oppijan autonomiaa ja hyvinvointia, ja kritiikki korostaa ulkoisten seuraamusten liiallista vaikutusta sekä kognitiivisten tekijöiden aliarviointia sosiaalisessa kontekstissa.