Neutronidiffraktio
Neutronidiffraktio on neutronisäteilyyn perustuva tutkimusmenetelmä, jolla määritellään aineen kristallirakenne ja magneettinen järjestys. Neutronit vuorovaikuttavat sekä ytimeen että magneettisiin momentteihin, ei pelkästään elektronirakenteeseen, mikä tekee menetelmästä erityisen arvokkaan kevyiden elementtien (esim. vedyn) sekä isotooppien sekä magnetiarakenteiden tutkimuksessa. Diffraktiotapahtuma tapahtuu, kun neutronit heijastuvat kidelevyjen pinnoilta. Braggin laki kuvaa diffraktion: nλ = 2d sin θ. Neutronien aallonpituus on noin 0,5–4 Å.
Erityisiä kokeellisia suuntauksia ovat jauheteista diffraktiot (powder diffraction) sekä kiinteiden kiteitä sisältävä diffraktio (single-crystal diffraction). Myös
Laitteistosta ja käytännöistä: Neutronilähteet voivat olla ydinreaktoreita tai spallaatio-laitoksia. Näille annetaan moderointi, monokromatorit sekä diffraktometrit, ja
Sovellukset: kristallirakenteiden ratkaiseminen, vedyn ja muiden kevyiden elementtien paikallistaminen sekä magneettisen tilan tutkiminen. Neutronidiffraktio on erityisen
Historia: Neutronidiffraktio kehittyi 1940-luvulla; keskeisiä edistysaskeleita olivat Clifford Shullin ja Bertram Brockhorsten tutkimukset, joiden vuoksi heille