Muistitoiminnan

Muistitoiminnan käsite viittaa aivojen kykyyn tallentaa, säilöä ja hakea tietoa sekä oppia uusia asioita. Se kattaa useita muistijärjestelmiä, kuten työmuistin ja pitkäkestoisen muistin eri muodot. Työmuistilla tarkoitetaan ajankohtaisen tiedon käsittelyä ja säilyttämistä lyhytaikaisesti, kun taas pitkäkestoiseen muistiin tallentuvat episodinen muisti (tapahtumat ja henkilökohtaiset kokemukset), semanttinen muisti (yleinen tieto) sekä proseduuraalinen muisti (taidot ja tottumukset). Muistitoiminnan oikea-aikainen ja sujuva toiminta riippuu aivojen verkostoitumisesta, erityisesti hippocampuksen sekä muiden muistiaineksien vuorovaikutuksesta.

Muistitoiminnan arviointi on keskeinen osa kognitiivista tutkimusta ja kliinistä arviota. Ikääntymisen yhteydessä tapahtuu yleensä jonkin verran muistitoiminnan hidastumista, mutta huomattavampi heikkeneminen voi viitata sairauteen. Tutkimuksessa käytetään sekä yleisiä kognitiivisia seulontatestejä, kuten MoCA- ja MMSE-testejä, että muistikohtaisiaerikoistestejä (esim. Wechsler Memory Scale, Rivermead Memory Test) muistitoiminnan eri osa-alueiden arvioimiseksi.

Muistitoimintaan voivat vaikuttaa sekä biollliset että ympäristötekijät. Normaaliin ikääntymiseen liittyy joitakin muutoksia, mutta voimakas tai nopeasti etenevä muistihäiriö voi olla merkki neurologisesta tilasta. Yleisiä syitä ovat differentiaaliset dementian muodot (esim. Alzheimerin tauti, vaskulaarinen dementia), MCI-tila, muistiongelmat aivovaurion seurauksena sekä depressiiviset häiriöt. Myös univaje, uniapnea, krooninen stressi, masennus, alkoholin käyttö ja tietyt lääkkeet voivat heikentää muistia.

/Muistitoiminnan tukeminen/ sisältää kognitiivisen harjoittelun, muistitekniikoiden käyttöönoton, säännöllisen liikunnan, sosiaalisen aktiivisuuden sekä nukkumisen ja ravitsemuksen huomioimisen. Hoidollisia lähestymistapoja räätälöidään usein yksilön ja taustalla olevan tilan mukaan, ja joissakin tapauksissa voidaan käyttää oireiden hallintaan tarkoitettuja lääkityksiä. Muistitoiminnan ymmärtäminen on keskeistä sekä kliinisessä työssä että tutkimuksessa.