Monikkomääritelmiä

Monikkomääritelmiä on käsite kielitieteessä, joka viittaa monikon muodostumista ja käyttöä koskeviin määritelmiin. Se kuvaa sitä, miten sanan monikko kuvataan säännöllisesti ja poikkeuksellisesti kieliopin, sanakirjojen sekä käännösteknologian yhteydessä. Monikkomääritelmä voi esiintyä sekä teoreettisessa kieliopissa että käytännön kielityökaluissa morfologisissa sanakirjoissa, ja se auttaa ymmärtämään, miten eri sanaluokat muodostavat monikon.

Monikkomääritelmiä voidaan jäsentää säännöllisiin sekä poikkeuksellisiin kuvauksiin. Säännölliset formaatit kuvaavat yleisimmät tavat muodostaa monikko; suomen kielessä monikon päätteeksi liitetään usein -t, kuten kissa–kissat, koira–koirat, talo–talot. Poikkeukset käsittelevät transformaatioita, kuten lapsi–lapset sekä mies–miehet ja nainen–naiset, sekä eräiden lainasanojen erityissääntöjä. Lisäksi malli voi huomioida stemmin muutokset ja äänteelliset mukautukset sekä tilanteet, joissa monikko syntyy osittain sisäisestä muutoksesta tai kokonaan erillisestä sanakirjasta.

Käytännössä monikkomääritelmä toimii muun muassa morfologisten analyysien, sanakirjageneraattoreiden ja käännösteknologioiden sekä kielentutkimuksen kehittämisessä, jossa halutaan malli monikon muodostumisesta ennustettavaksi. Seudulla, jossa uusia sanoja ja lainasanoja lisätään, monikkomääritelmiä päivitetään, jotta järjestelmät pysyvät ajantasaisina ja tarkkoina.