Minitietokoneita

Minitietokoneet ovat keskikokoisia tietokoneita, joita kehitettiin 1960-luvulla. Ne tarjosivat usean käyttäjän samanaikaisen käytön ja timesharingin sekä soveltuivat yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin ja pienempiin yrityksiin. Ne olivat suurempia ja monimutkaisempia kuin varhaiset mikrotietokoneet, mutta pienempiä ja edullisempia kuin suurjäreiset mainframe-tietokoneet.

Ominaisuudet vaihtelivat mallikohtaisesti, mutta tyypillisesti minitietokoneet tukivat useita samanaikaisia käyttäjiä, erilaisia laitteistopäätteitä ja laajennettavuutta I/O-ominaisuuksien kautta. Muistimäärät liikkuivat kilotavuista megatavuihin joissakin järjestelmissä, ja sanoja oli käytössä 8–36 bittiä riippuen arkkitehtuurista. Käyttöjärjestelmät ja ohjelmointikielet olivat usein suunniteltuja timesharing- ja alan sovelluksiin, kuten Fortran, BASIC sekä assembly-kielet.

Tunnetuimpia malleja olivat DEC PDP-8 (1960-luvun lopulla) sekä PDP-11 (1970-luvun alku), sekä Data General Nova (1969). Nämä järjestelmät mahdollistivat monipuolisen ohjelmistojen kehittämisen ja liitettävyyden erilaisiin laitteisiin sekä verkostoihin. Minitietokoneet olivat keskeisessä asemassa sekä tutkimus- että yritysmaailmassa ennen henkilökohtaisen tietokoneen valtakauden alkamista.

Rooli supistui 1980-luvulla, kun mikrotietokoneet tulivat edullisiksi ja helposti yksittäisten käyttäjien saataville. Monet minitietokoneet korvautuivat yksinkertaisemmilla järjestelmillä, mutta osa jätettiin käyttöön erikoissovelluksille tai datakeskuksiin pitkään.

Suomessa termi minitietokone esiintyi 1960–1980-luvulla teknisissä teksteissä, mutta 1980-luvulta eteenpäin yleisempänä käytettiin sanaa mikrotietokone tai henkilökohtainen tietokone. Minitietokoneet ovat olleet tärkeä askel tietotekniikan kehyksessä, tarjoten siirtymän suurista järjestelmistä kohti pienempiä ja joustavampia ratkaisuita.