Mikrohiukkasina

Mikrohiukkasina tarkoittaa pienikokoisia hiukkasia, joiden koko sijoittuu mikrometrien (μm) alueelle. Yleisesti mikrohiukkasen koko on noin 1 μm:stä alkaen ja voi olla useita satoja μm:iin asti. Mikrohiukkaset voivat olla kiinteitä, onttoja tai huokoisia ja ne voivat koostua erilaisista materiaaleista, kuten oksideista, polymeeristä, metalliseoksista tai yhdistelmistä.

Ominaisuuksiin vaikuttavat kokojakauma, muoto, pinnan kemiallinen aktiivisuus sekä koostumus. Myös hiukkasen pintakuori- tai -pinnoite sekä rakenteellinen järjestys vaikuttavat sen käyttäytymiseen ympäristössä ja käyttötarkoituksissa. Materiaalin valinta vaikuttaa esimerkiksi väriin, läpinäkyvyyteen ja kestävyyteen.

Valmistusmenetelmät voidaan jakaa mekaanisiin ja kemiallisiin prosesseihin. Esimerkkejä ovat murskaus ja hienontaminen, dispersion, kemiallinen syntetisointi, spray-kuivaus sekä emulsiopolymerointi. Valittu menetelmä määrittää usein koon, muodon ja rakenteen sekä lopullisen käyttökohteen soveltuvuuden.

Sovelluksia ovat muun muassa lääke- ja farmasian ratkaisut (annostelu, kapselointi ja kohdennettu vapautuminen), kosmetiikka (pigmentit ja UV-suoja), sekä teollisuus- ja ympäristöalat (täyteaineet, vahvikkeet, tutkimus- ja mittauslaitteet). Mikrohiukkasia käytetään myös ympäristötutkimuksessa sekä kontaminaation indikaattoreina ja mallinnusvälineinä kulkeutumisen seuraamiseen.

Turvallisuus- ja sääntelynäkökulmat riippuvat käyttötarkoituksesta. Inhalaatio- ja pitkäaikainen altistus voivat aiheuttaa terveysriskejä, ja sääntely sekä standardit vaihtelevat toimialan mukaan sekä mahdollisesti mikroplastikkiasioiden huomioon ottamisen osalta. Mittauksessa hiukkasen koko ja jakautuma arvioidaan usein erilaisilla mittausmenetelmillä. Yleisimmät ovat dynaaminen valon hajonta (DLS), laser-diffraktio sekä elektronimikroskopia (SEM/TEM).