Lämpötilamittayksikkö

Lämpötilamittayksikkö tarkoittaa yksikköä, jolla mitataan lämpötilaa. Kansainvälisessä mittausjärjestelmässä SI-järjestelmän perusyksikkö lämpötilalle on kelvin (K). Käytännössä lämpötilaa mitataan joskus myös muilla yksiköillä, kuten Celsius-asteilla (°C) tai Fahrenheit-asteilla (°F), riippuen sijainnista ja sovelluksesta.

Kelvin on absoluuttinen lämpötilayksikkö, jossa 0 K merkitsee absoluuttista nollapistettä. Kelvinin ja Celcius-asteiden välinen suhde on suora: T(K) = T(°C) + 273,15, ja °C-lämpötilan muuntaminen kelvineksi tapahtuu vähentämällä 273,15. Kelvin on SI-järjestelmän perusyksikkö, ja sen mittakaava etenee samalla suurella, ilman kääntyviä kytkentöjä.

Celsius-asteet ovat päivittäisessä käytössä lauhkean ilman lämpötilan ilmaisemiseen, johtuen veden sulamis- ja kiehumispisteiden määrittelemästä skaalasta: 0 °C on veden jäätymispiste ja 100 °C kiehumispiste veden normaaliolosuhteissa. Celsius-lämpötilat ovat Celsius-asteita koskevan muunnoksen seurauksena aina kelvin-asteikolla tarkasteltavissa.

Fahrenheit-asteet ovat yleisiä joillakin alueilla, erityisesti Yhdysvalloissa. 0 °F vastaa noin -17,8 °C, ja 32 °F on veden jäätymispiste standardipaineissa. Rankine-asteikko (°R) on absoluuttinen mittakaava, joka käyttää Fahrenheit-asteen yksikköä virkkeellisenä lukuarvona, mutta 0 °R on absoluuttinen nollapiste.

Käytännössä kelvinia käytetään tieteessä ja teoreettisissa laskelmissa, kun taas Celsius tai Fahrenheit valitaan käyttökontekstin mukaan. Muunnokset kelvinin ja muiden yksiköiden välillä ovat yleisiä peruslaskutoimituksia.