Lähtövirtojen

Lähtövirtojen käsite viittaa vesistöistä toisiin vesistöihin siirtyviin virtoihin, joiden kautta vesi poistuu valuma-alueelta ja siirtyy seuraavaan vesistöön. Tällaisia virtoja esiintyy erityisesti järvien ja lampien purkautuvissa reiteissä sekä luonnollisissa jokikanavissa, joiden kautta veden määrä ja koostumus siirtyvät eteenpäin. Lähtövirtojen määrä ja luonne riippuvat sade- ja sulamisvesien määrästä, haihdunnan vaikutuksesta sekä maaperän vedenläpäisevyydestä ja pohjaveden vuorovaikutuksesta.

Hydrologisesti lähtövirtojen rooli on valuma-alueen vesitasapainon ylläpitäminen: ne poistavat ylimääräistä vettä ja kuljettavat mukanaan sedimenttejä sekä ravinteita alapuolisiin vesistöihin. Virtaamien vaihteluun vaikuttavat vuodenaikojen sateet ja sulamiset sekä vedenpitoisuuden maaperässä ja pohjaveden liikkeet. Myös ihmisen toimet, kuten pato- ja kanavarakenteet sekä kuivatushankkeet, voivat muuttaa lähtövirtojen rakennetta ja virtaamaa.

Seuranta ja mittaus perustuvat vesistöalueen mittauspisteisiin sekä hydrologiseen mallintamiseen. Virtaama arvioidaan yleensä veden pinnankorkeuden muutosten ja siihen sovitetun rating-käyrän perusteella; käytössä voivat olla myös nopeus-aluemenetelmä sekä mittauspatojen tai kanavien kautta tehtävät suorat mittaukset. Usein lähtövirtojen tutkimuksessa huomioidaan sekä luonnolliset että rakennettujen vesistöjen pureutumispisteet sekä näiden vaikutus virtaaman ajoitukseen.

Lähtövirtojen ekologinen merkitys ilmenee vedenlaadun ja ekosysteemien kannalta: ne vaikuttavat sedimentin sekä ravinteiden kulkeutumiseen, lämpötilaan ja hapetusolosuhteisiin sekä elinympäristöihin alapuolisissa vesistöissä. Ne ovat keskeisiä myös vesienhallinnassa, koska niiden hallinta vaikuttaa tilavuuden varastointiin, tulvasuojeluun ja veden laadun hallintaan.