Lyijypigmenttejä

Lyijypigmenttejä ovat lyijyä sisältävät värit, joita on käytetty taide- ja rakennusmaaleissa sekä lasin ja keramiikkaglasaattien valmistuksessa kautta aikojen. Niiden suosio perustui suureen peittävyys- ja kuultavuusarvoon sekä hyvään sekoitettavuuteen öljy- ja temperamaaleihin. Nykyisin ne ovat kuitenkin laajasti rajoitettuja tai poistettuja kuluttajamarkkinoilta niiden toksisuuden vuoksi. Lyijypigmenttejä esiintyy sekä perinteisissä että konservointitöissä, esimerkiksi vanhojen maalauksien restauroinnissa, jossa niitä tarkkaillaan ja hallitaan erityisillä turvallisuusmenetelmillä.

Tärkeimmät lyijypigmentit ovat:

- Lyijyvalkoinen (peruslyijyakartonaatti), yleisesti käytetty valkoinen pigmentti, erittäin peittävä ja tulenarkuuden salliessa laajalti käytetty muun muassa renessanssi- ja barokkipiirteissä. Sen käyttö on nykyisin tiukasti säädeltyä ja se on monissa maissa korvattu turvallisemmilla vaihtoehdoilla.

- Minium (lyijytetroksidi), oranssinpunertava pigmentti, käytetty erityisesti alusta ruiskutettujen maalien ja primereiden valmistuksessa sekä elintarvikkeiden sävyissä historiallisesti.

- Naples yellow (lyijyantimonatti), keltainen pigmentti historiallisissa taide- ja lasintuotannossa.

- Lyijy-tin yellow (Pb2SnO4), keltainen pigmentti, käytetty sekä renessanssista että barokista lähtien; sensorisesti valo- ja kemialliselle stabiilisuudelle on ominaista.

- Chrome yellow (lyijyakromaattePbCrO4), kirkas keltainen, käytön lisääntymisen myötä kuitenkin rajoitettu sen toksisuudesta johtuen.

Turvallisuus ja sääntely: Lyijypigmenttien toksisuus asettaa terveydelle ja ympäristölle merkittäviä riskejä, erityisesti pölyn hengittäminen ja pitkäaikainen altistuminen. Nykyään niiden käyttö on rajoitettua tai verhoiltua erityisluvuilla, ja monissa maissa on kehitetty sekä korvaavia pigmenttejä että tiukempia varotoimia sekä suojavarusteita ammattilaisille. Vanhojen maalauksien konservointi ja restaurointi vaativat erityistä osaamista sekä turvallisuusstandardeja.