Lisääntymiskloonaus

Lisääntymiskloonaus tarkoittaa prosessia, jolla syntyy geneettisesti identtinen yksilö saman lajin sisälle. Yleisimmin sitä toteutetaan somaattisen solun ydin siirtämisellä munasoluun (SCNT). Tässä menetelmässä donoriydin siirretään munasoluun, jonka oma ydins on poistettu; nukleiiniaines käynnistää jakautumisen, ja kehitys etenee koeputkessa. Alkiorakkoulon jälkeen hedelmöitetty muna istutetaan surrogaat-äidin kohtuun, ja raskauden kautta voi syntyä klooni, jonka perimä vastaa donoriytimen kantajaa.

Historia ja toteutukset yleisesti. Lisäntymiskloonaus herätti suurta julkisuutta Dolly-lammasin vuonna 1996, jolloin ensimmäinen aikuisesta soluista kloonattu nisäkäs syntyi. Sen jälkeen ovat seuranneet kloonaukset useissa eläinlajeissa, muun muassa hiiriä, nautoja, lampaita, kissoja ja koiria, sekä varhaisia uutisia primateista. Ihmisen lisääntymiskloonausta ei ole vahvistetusti toteutettu kaupallisessa tai kliinisessä mielessä, ja sille on asetettu sekä lainsäädännöllisiä että eettisiä esteitä monissa maissa.

Tilanne ja sääntely vaihtelee. Monissa maissa ihmiseltä kerätyn kloonauksen käyttö elämässään tai alkiolla on kielletty tai ankaroja rajoituksia sovellettuna. Monilla tieteellisillä ja kansainvälisillä organisaatioilla on korostettuvaroituksia ja suosituksia, joiden mukaan tutkimus on tarkassa valvonnassa ja kohdistuu pääasiassa eläinkokeisiin sekä terveydenhoidon ja konservaation kaltaisiin, todellisia hyötyjä varten.

Eettiset, sosiaaliset ja tieteelliset haasteet ovat keskeisiä. Tehollisuus on tyypillisesti vähäinen ja epävarma, ja kloonin yksilön terveys sekä kehityksen pitkäaikaiset vaikutukset voivat olla epävarmoja. Ihmisen kloonauksen periaatteet herättävät kysymyksiä identiteetistä, oikeuksista ja suostumuksesta sekä mahdollisesta hyödyntämisestä ja väärinkäytöstä. Lisäksi on pohdintaa kloonauksen roolista monimuotoisuuden ja eläinkulttuurin sekä eläinten hyvinvoinnin kannalta.