Lisäkuvantamista

Lisäkuvantamista tarkoitetaan täydentäviä kuvantamistutkimuksia, joita tehdään alkuperäisen tutkimuksen jälkeen epäselvien löydösten tarkentamiseksi, diagnoosin varmistamiseksi tai hoidon suunnittelun tueksi. Se voi käsittää eri kuvantamismenetelmiä, kuten tietokonetomografiaa (CT), magneettikuvausta (MRI), ultraäänitutkimusta, lisämammografiaa, PET-/SPECT-kuvantamista tai erikoisröntgenkuvia.

Lisäkuvantamisen yleisiä indikaatioita ovat epävarmat löydökset peruskuvauksessa, kasvaimen stadion määrittely, akuutin tilan täsmädiagnostiikka, invasiivisten toimenpiteiden suunnittelu ja hoitovasteen seuranta. Päätös lisäkuvantamisesta perustuu kliiniseen kysymykseen, potilaan tilaaan, aiempiin tutkimuksiin ja kuvantamisen hyöty-haitta-arvioon.

Hyödyt ovat parantunut diagnostinen tarkkuus ja usein vähemmän tarpeettomia invasiivisia toimenpiteitä. Haittoina voivat olla lisäkustannukset, saatavuusrajoitteet, säteilyaltistus (esim. CT, PET) sekä mahdollisuus satunnaislöydöksiin ja niiden aiheuttamiin jatkotutkimuksiin. Kuvantamisen käyttöä ohjaavat ammattikäytännöt ja kansalliset suositukset, joiden periaatteina ovat oikeutus ja optimointi sekä säteilyn osalta ALARA-periaate (as low as reasonably achievable).

Teknologinen kehitys, kuten hybrideillä laitteilla tehtävä toiminnallinen kuvantaminen ja tekoälyavusteiset analyysit, laajentavat lisäkuvantamisen sovelluksia, mutta päätökset tulee tehdä potilaskohtaisesti moniammatillisessa yhteistyössä.