Liitäntätapojen

Liitäntätavat kuvaavat keinoja, joilla kaksi tai useampi osa yhdistetään siten, että muodostuu toimiva yhteys. Liitännät voivat siirtää voimaa, lämpöä, sähköä tai tietoa, ja ne valitaan käyttötarkoituksen sekä ympäristövaatimusten mukaan. Liitäntätapoja esiintyy useilla aloilla kuten rakennusalalla, kone- ja sähköteollisuudessa sekä kuluttajalaitteissa. Ne voivat olla tilapäisiä tai pysyviä, ja suunnittelussa huomioidaan asennettavuus ja huollettavuus.

Perusjaon mukaan liitäntätavat jakautuvat pääasiassa mekaniikkaan, kemiallisiin/adhesiivisiin sekä sähköisiin liitäntöihin. Mekaaniset liitännät muodostavat kiinteän fyysisen yhteyden ruuveilla, pultteilla, niiteillä tai puristusliitoksilla sekä erilaisilla liitosrakenteilla. Metalliyhteyksiä voidaan saavuttaa hitsaamalla, juottamalla tai brazeeraamalla. Adhesiiviset liitännät käyttävät tarttuvia sideaineita kuten epoksia, hartsia tai silikonikoostumuksia. Sähkö- ja tietoliikenneliitännät koostuvat liittimistä, pistokkeista, kaapeleista ja tiivistyksistä, jotka mahdollistavat signaalin tai energian siirron sekä ympäristön suojan.

Valinta riippuu sekä teknisistä että taloudellisista tekijöistä. Keskeisiä seikkoja ovat materiaalien yhteensopivuus, kuormitus- ja ympäristöolosuhteet (lämpötilat, kosteus, korroosio), sekä asennettavuus ja huollettavuus. Sähköisissä sovelluksissa otetaan huomioon sähkönjohtavuus ja signaalin laatu. Lisäksi noudatetaan asiaankuuluvia standardeja ja turvallisuusvaatimuksia.

Liitäntätapojen valinta vaihtelee projektin mukaan, ja siihen vaikuttavat toimiala sekä maan käytännöt. Yleisimmät standardit ja testausmenetelmät voivat olla ISO-, IEC- tai DIN-sarjoihin kuuluvia, sekä niihin liittyvät laadunvarmistusprosessit.