Labiodentaaliset

Labiodentaaliset äänteet ovat konsonantteja, joiden artikulaatio tapahtuu siten, että alahuuli koskettaa tai lähestyy yläetuhampaita. Tämä paikka tunnetaan labiodentaalisena. Yleisimpiä labiodentaalisia äänteitä ovat frikatiiviset äänteet f ja v.

f on äänetön labiodentaalifriikatiivinen äänne, jolla [f] ilmenee ilman sarjaäänien välitöntä sointua. v on soinnillinen labiodentaalifrikiatiivi, jolla [v] on selkeästi kuuluva äänellinen vastine ilman äänenpainamiseen liittyvää kitkaa. Nämä kaksi äännettä esiintyvät laajasti monissa kielissä ja muodostavat labiodentaalisen perusryhmän.

Muita harvinaisempia labiodentaalisia äänteitä esiintyy joissakin kielissä. Esimerkiksi nasaalinen [ɱ] on labiodentaalinen n-äänne, ja joissakin kielissä voi esiintyä soinnillinen likimääräinen [ʋ]. Nämä äänteet ovat huomattavasti harvinaisempia kuin f ja v, ja ne voivat esiintyä osana liudentuneita tai eroavia järjestelmiä.

Käyttö ja kirjoitus: useimmissa kielissä labiodentaaliset äänteet ilmenevät kirjaimilla f ja v, mikä heijastuu sekä sanaston että kirjoitusjärjestelmän kautta. Kielten välillä on vaihtelua siinä, miten tiukasti f ja v ovat määrien ja kontekstin mukaan.

Esimerkkejä kielistä: englanti, saksa ja ranska sisältävät sekä f- että v-äänteet. Suomi käyttää f-lainasanatoissa sekä joitakin v-ääntä, mutta suurin osa alkuperäisestä sanastosta on vähemmän labiodentaalinen.