näänne

Äänne on kielitieteellinen käsite, joka tarkoittaa pienintä eroa äänteellisessä järjestelmässä, jolla kielen sanat voidaan erottaa toisistaan. Se on yleensä abstrakti käsite: äännetehtävä merkityseroa tuottavaa vaihtelua näkyy puhuttaessa eri ympäristöissä, mutta sama äänne voi ilmetä useammassa äänteisessä muodossa. Kontrastiset äänteet ovat niitä, joiden vaihtaminen muuttaa sanan merkityksen.

Äänteet esiintyvät käytännössä äänteellisinä toteutumisina: sama äänne voi ilmetä eri tavoin kontekstin mukaan, mikä tarkoittaa allofoneja. Kontrastiset äänteet muodostavat kielestä sen perusjärjestelmän, jonka perusteella sanoja voidaan erottaa toisistaan. Esimerkiksi useissa kielissä pienet erot konsonanteissa tai vokaaleissa voivat riittää sanan erottamiseen.

Merkitsemisessä käytetään yleensä kahta tasoa: foneeminen transkriptio merkitsee äänteet kauttaviivoin / /, kuvaillen kielen perusäänteitä; foneettinen transkriptio puolestaan käyttää hakasulkeita [ ], ja näyttää todelliset, puhutun kielen ääntämisvaihtelut.

Suomessa äänne on keskeinen käsite kielitieteessä. Suomen äänteellinen järjestelmä koostuu vokaaleista ja konsonanteista, ja kontrastit voivat syntyä sekä äänteiden laadussa että pituudessa (esimerkiksi vokaalien pitkä lyhyt ero). Kirjoitusjärjestelmä ei aina vastaa äänteellistä todellisuutta, mikä ilmenee lainasanoissa, murteissa ja äänteellisen vaihtelun yhteydessä.

Lisäksi äänteiden tutkimus kattaa äänteenmuutokset historian saatossa ja niiden vaikutukset kielen kehitykseen.