Kuulontutkimuksia

Kuulontutkimuksia ovat kuulon ja auditiivisen järjestelmän toiminnan arvioimiin tarkoitettujen tutkimusten kokonaisuus, joita tekevät yleisesti audiologit, korvalääkärin erikoisalat sekä muut terveydenhuollon ammattilaiset. Niiden tavoitteena on kartoittaa mahdolliset kuulonheikkenemiset, määrittää kuulon toiminnan laatu ja laajuus sekä tukea hoito- ja kuntoutusratkaisujen suunnittelua.

Keskeiset tutkimusmenetelmät ovat erilaisia ja niitä voidaan käyttää yksilöllisesti tarpeen mukaan. Yleisimmät ovat esimerkiksi pure-tone audiometria (kuulokynnysten mittaus), puheaudiometria (puheen ymmärryksen ja tunnistamisen mittaus), tympanometria (välikorvan toiminnan mittaus), otoakustiset emissiot (OAE, cochlearien ulkoisten karvatukirauhasten toiminnan arviointi) sekä aivorunon vasteen tutkimus (ABR). Näiden lisäksi voidaan käyttää muita tutkimusmenetelmiä, kuten keskikorvan ja sisäkorvan tilan tarkempia tutkimuksia, tarve huomioiden.

Käyttö- ja sovelluskonteksteja ovat muun muassa vastasyntyneiden kuulon seulonta, lasten kuulo-ongelmien selvittäminen sekä aikuisten kuulon alenemien diagnostinen arviointi. Kuulontutkimuksia hyödynnetään myös kuulon kuntoutuksen suunnittelussa, esimerkiksi kuulokoje- tai sisäkorvaistutteen harkinnassa sekä seurannassa. Ne voivat olla osa yleistä terveystarkastusta, työterveyshuoltoa tai erikoissairaanhoitoa.

Tulosten tulkinta vaatii koulutettua henkilökuntaa, ja niistä saadut tiedot ohjaavat hoitotoimenpiteitä. Testit voivat erottaa konduktiiviset ja sensorineuraaliset kuulo-ongelmat, mutta yksittäisen testin lopullinen tulkinta riippuu kokonaiskontekstista ja potilaan tilasta. Rajoitteina ovat potilaan yhteistyökyky, ympäristön melu ja iän sekä kehityksen vaikutukset testiin.