Kosteudenmittausmenetelmiä

Kosteudenmittausmenetelmiä käytetään erilaisten materiaalien ja tilojen kosteuspitoisuuden määrittämiseen. Näitä menetelmiä tarvitaan esimerkiksi rakennusten kunnonvalvonnassa, teollisuudessa ja elintarviketuotannossa. Menetelmät voidaan jakaa karkeasti suoriin ja epäsuoriin mittaustapoihin.

Suorat mittausmenetelmät perustuvat materiaalista otetun näytteen fysikaalisten tai kemiallisten ominaisuuksien suoraan mittaamiseen. Yleisin suora menetelmä on kuivauspunnitus, jossa näyte kuivataan uunissa vakiolämpötilassa, kunnes sen paino ei enää muutu. Painon muutos kertoo poistetun veden määrän, josta voidaan laskea kosteuspitoisuus. Toinen suora menetelmä on Karl Fischer -titraus, joka on erityisen herkkä ja tarkka menetelmä veden määrän mittaamiseen pienissäkin pitoisuuksissa.

Epäsuorat mittausmenetelmät perustuvat materiaalin kosteuden aiheuttamiin muutoksiin sen sähköisissä tai fysikaalisissa ominaisuuksissa. Esimerkiksi sähköinen kosteusmittari mittaa materiaalin sähkönjohtavuutta, joka kasvaa kosteuden lisääntyessä. Lämpökuvantaminen voi paljastaa kosteuden aiheuttamia lämpötilaeroja rakenteissa. Paineilmamittaus perustuu puolestaan materiaalista haihtuvan vesihöyryn paineeseen. Epäsuorat menetelmät ovat usein nopeampia ja helpompia toteuttaa kuin suorat menetelmät, mutta niiden tarkkuus voi riippua käytetyn materiaalin tyypistä ja mittausolosuhteista. Oikean mittausmenetelmän valinta riippuu mitattavasta materiaalista, vaaditusta tarkkuudesta ja mittauksen käyttötarkoituksesta.