Konstruktionismi

Konstruktionismi on käsite, jolla viitataan näkemykseen siitä, että todellisuus, tieto ja merkitykset ovat sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneita. Sillä on useita muotoja, joista keskeisimpiä ovat sosiaalinen konstruktionismi sekä koulutuksellinen konstruktionismi (usein yhdistetty Papertin konstruktionismiin).

Sosiaalinen konstruktionismi korostaa, että tiedon ja todellisuuden käsitteet syntyvät kielikeskusteluissa, käytännöissä ja valtasuhteissa. Merkitykset muodostuvat ja muuttuvat yhteisöjen, instituutioiden ja käytäntöjen kautta. Keskeisiä vaikuttajia ovat sosialistisen ja fenomenologisen perinteen lisäksi Bergerin ja Luckmannin teos The Social Construction of Reality (1966).

Koulutuksellinen konstruktionismi puolestaan näkee oppimisen aktiivisena prosessina, jossa oppijat rakentavat käsitteitään tekemällä ja luomalla konkreettisia artefakteja. Tämä suunta kehittyi erityisesti Seymour Papertin työssä, joka

nojaa Piagetin konstruktivistisiin ideoihin mutta korostaa teknologiaa, rakentelua ja sosiaalista vuorovaikutusta oppimisessa.

Käytännön sovelluksissa konstruktionismi ilmenee opetuksen ja tutkimuksen suunnittelussa sekä diskurssianalyyseissä, joissa tarkastellaan miten kieli, käytännöt ja materiaalinen ympäristö tuottavat tietoa. Se korostaa artefaktien, kielten ja yhteisöllisten käytäntöjen roolia tiedon luomisessa sekä sitä miten tieteelliset ja yhteiskunnalliset merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa.

Kritiikissä kiinnitetään huomiota siihen, että liiallinen relativismi voi piilottaa objektiivisen todellisuuden osia, ja siksi monet tutkijat yhdistävät konstruktionismin näkökulmia muiden epistemologioiden kanssa.