Kolminaisuudella

Kolminaisuudella viitataan kristillisessä teologiassa Jumalan olemukseen, jossa Jumala on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Nämä kolme ovat Jumalaa yhtä jumaluudeltaan, eivät kolme erillistä Jumalaa. He ovat yhtä todellisia Jumalaa, mutta erillisiä suhteiden ja tehtävien kautta.

Historian valossa kolminaisuus muotoutui varhaiskristillisessä kirkossa. Nikean kirkolliskokous vuonna 325 vahvisti Pojan jumaluuden Isän kanssa. Konstantinopolin kokous vuonna 381 laajensi käsitteen Pyhän Hengen jumaluuteen ja vahvisti kolminaisuuden muodon. Myöhemmin lännessä lisättiin filioque-lause, jonka mukaan Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, mikä johti kiistoihin idän ja lännen kirkkojen välillä.

Teologisesti kolminaisuutta tarkastellaan usein kahden ulottuvuuden kautta: immanentti kolminaisuus ( Jumalan sisäinen todellisuus) ja taloudellinen kolminaisuus ( Jumalan toiminta maailmassa). Kolme persoonaa ovat olemukseltaan yhtä Jumalaa, mutta niillä on erilliset roolit Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä.

Käytännössä kolminaisuutta ilmaistaan liturgiassa, kasteessa ja uskonnollisissa tunnustuksissa, kuten Nikean-Konstantinopolin sekä Apostolien uskontunnustuksissa. Suurimmat kristilliset traditiot – katolinen, ortodoksinen ja monet protestanttiset kirkot – pitävät kolminaisuutta keskeisenä Jumalan olemuksen totuutena. On olemassa pienempiä liikkeitä, jotka kiistävät kolminaisuuden.