Kloroinnin

Kloroinnin on kemiallinen prosessi, jossa klooria lisätään desinfiointiin ja/tai hapettamiseen. Se on yksi yleisimmistä vedenkäsittelyn menetelmistä, jolla pyritään turvaamaan mikrobilääke- ja patogeenivapaa vesi sekä estämään biofilmin muodostumista jakelujärjestelmässä. Yleisimmät kloorinlähteet ovat nestemäinen kloori, kaasumainen kloori sekä natrium- tai kaliumhypokloriitti. Näin syntyvät kloori- ja hapettumistekijät, kuten hypokloriittihappo (HOCl) sekä sen vähemmän reaktiivinen muoto OCl−, joiden suhde riippuu pH:sta.

HOCl on vahva desinfektioaine ja sen osuus veden kloroinnissa vaikuttaa merkittävästi. Alhaisemmassa pH:ssa HOCl:n osuus on suurempi ja desinfektio on tehokkaampaa; korkeammissa pH-arvoissa on enemmän OCl−:a, joka on heikompi desinfektioaine. Jatkuva jäämiöklori on tärkeä, sillä se estää uusien mikrobien pääsyn jakelukanaviin ja ylläpitää desinfiointia pitkäaikaisesti.

Kloroinnin etuja ovat laaja spektri desinfiointiaineita vastaan sekä veden jakelun aikana tarvittava suojakontaktin jäämää ja pilaantumisen estäminen. Rajoitteisiin kuuluvat epäpuhtauksien, kuten maaperä- ja orgaanisen aineksen vaikutuksesta muodostuvat haitalliset disinfektioainejohdannaiset (esim. trihalometyylijuostot ja haloasetaatit), sekä korroosio ja maku- sekä hajuvaikutukset. Kloroinnin käyttö säädeltyä ympäristön ja terveyden varmistamiseksi: ohjeistukset vaihtelevat alueittain, ja prosessia seurataan sekä liuoksen kontaminaatiolta että muodostuvien sivutuotteiden tasojen hallitsemiseksi.

Klorointi on laajasti käytetty sekä juomaveden että jäteveden, uimakaivojen ja teollisuuden prosessivesien desinfioinnissa. Sijaanantantiin liittyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kloramiini-, otsoni- tai UV-desinfiointi, jolloin valinta perustuu veden laadun, kustannusten ja ympäristövaikutusten arviointeihin.