Kirjoitusmerkkinä

Kirjoitusmerkkinä on termi, jota käytetään kielitieteessä ja kirjoitusopissa kuvaamaan sitä, miten jokin symboli toimii kirjoitetussa tekstissä. Se viittaa siihen, että merkki esiintyy tekstissä tarkoituksellisesti kirjoitus- tai jäsennystehtävän vuoksi, eikä sitä käsitellä pelkkänä kirjaimena tai sanana. Kirjoitusmerkkinä voidaan tarkastella sekä yleisiä välimerkkejä että muita merkkejä, jotka muodostavat tekstin rakennetta tai ilmaisua. Termiä käytetään erityisesti, kun halutaan kertoa, miten tietty merkki vaikuttaa luettavuuteen, rytmiin tai merkitykseen.

Käyttöyhteyksiä on monia. Välimerkkejä kuten piste, pilkku, kysymysmerkki, huutomerkki sekä kaksoispiste palvelevat lauseen rajojen, tahdin ja sävyn ilmaisussa. Lainausmerkit, sulut ja yhdysmerkit toimivat kirjoitusmerkkinä, jotka asettavat tekstiin tulkinnallisia rajoja tai yhteyksiä. Myös erikoismerkit, kuten em-kadun ja muita typografisia merkkejä, voivat toimia kirjoitusmerkkinä tietyissä konteksteissa, esimerkiksi siten, että niiden merkitys on nimenomaan kirjoitus- tai oktaktiivinen. Diakriittiset merkit (esimerkiksi ä ja ö) voivat lisäksi vaikuttaa sanan kirjoitusasuun ja luettavuuteen, kun ne esitetään ennemminkin merkkeinä kuin otsikoituina kielellisinä yksiköinä.

Käyttökontekstit sisältävät sanakirjat, kieliopinoppaat, stilistiset ohjeet sekä julkaisu- ja typografiset ohjeistukset. Siinä korostetaan, että merkki on kirjoitettavassa muodossa oleva symboli, jonka tehtävä on jäsentää tekstiä tai tehdä merkityksiä selkeämmiksi. Kirjoitusmerkkinä -käsittely auttaa erottamaan, milloin symboli toimii lauseen osana, milloin erillisenä notaatio- tai ylläpitotapana.