Kiipeävyys

Kiipeävyys tarkoittaa sitä ominaisuutta, jolla kuvatun pinnan tai reitin helppous tai vaikeus kiivetä käsin ja jaloin. Se on yleiskäsite, jolla kuvataan, miten helposti kiipeilijä pystyy saamankin pitoa ja tukia pinnasta sekä siirtämään painonsa etenevästi ylöspäin. Kiipeävyys ei ole standardoitu mitata; se muodostuu sekä pinnan fysikaalisista ominaisuuksista että kiipeilijän taidoista ja tekniikasta.

Keskeisiä vaikuttavia tekijöitä ovat kitka kengän kumipinnan ja pinnan välillä, pinnan tekstuuri ja muoto (karkeus, pienet kolot, reunat), sekä kaltevuus tai overhang-energia, joka muuttaa painon ja pitopinnan suhdetta. Myös olosuhteet vaikuttavat: kuivalla pinnalla kiipeävyys on suurempi kuin kostealla, märällä, lumen tai lumikeiton peittämässä pinta sekä sammal, jää tai lika heikentävät tartuntaa. Kiipeävyys riippuu myös kiipeilijän taitotekniikasta, voimasta sekä käyttämistä nyrkkisäännöistä ja kontrollista.

Mittaaminen kiipeävyydestä on lähinnä subjektiivista ja tilannesidonnaista. Ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä mittaria; kiipeilijät ja reitin suunnittelijat käyttävät usein laadullisia arvioita (esimerkiksi jos pinta on helpommin hallittavissa tai haastava, millainen on grip-tilanne). Joissakin yhteyksissä kiipeävyys liittyy reittien vaikeusluokituksiin, jotka kertovat kokonaishaasteesta, mutta eivät anna yksittäistä kitkakoetta.

Käytännössä kiipeävyys on tärkeä tekijä reittisuunnittelussa, varustuksen valinnassa ja turvallisuuden arvioinnissa, sekä kiipeilytekniikan kehittämisessä.