Kieltomuotoja

Kieltomuotoja on termi, jolla tarkoitetaan suomen kielessä kielteisyyden ilmaisemiseen käytettyjä muotoja. Yleisin keino kieltää väite on käyttää negatiivista apuverbiä ei, joka taivutetaan subjektin mukaan: en, et, ei, emme, ette, eivät. Pääverbi pysyy yleensä perusmuodossa tai sen kielteisessä lauseessa esiintyy tarkoituksen mukaan sen infinitiivimuotoja. Kieltomuotoja käytetään lauseen aikamuodosta riippuen sekä yksinkertaisissa että monimutkaisissa aikamuodoissa.

Nykyhetken kieltomuotoa rakennetaan usein näin: ei + pääverbin perusmuoto (tai sen muun taivutusmuodon yhteydessä). Esimerkkejä ovat “en tiedä” ja “hän ei lukitse.” Menneisyyden kieltomuodossa käytetään ei + menneen ajan verbiä tai ei + apuverbin menneisyyden muotoa esimerkiksi “en tehnyt” tai “emmekä menneet.” Perfektin kieltomuodossa esiintyy ei + olla -apuverbissä olevan lajin jälkeen sekä partisiippilauseke, esimerkiksi “hän ei ole nähnyt.”

Kieltomuotoa voidaan muodostaa myös käskymuotoisessa lauseessa eli imperatiivin kielteisessä muodossa: älä mene, älkää tehkö. Adjektivien ja muiden määrite- ja luonnehdintojen yhteydessä kieltomuoto ilmaistaan usein sanalla ei: “se ei ole hyvä” tai “tuo ei ole oikea.” Myös monimutkaisemmissa rakenteissa, kuten konditionaaliratkaisuissa ja negatiivisissa kysymyksissä, kieltomuotoa ilmaistaan samalla perielementillä: ei/älä + pääverbin muoto.

Kieltomuotojen osa kieliopin perustaa: ne mahdollistavat sekä yksinkertaisen että monimutkaisen kielteisyyden ilmaisun suomen monipuolisessa aikataulussa ja liitetään lauseen päämääräiseen ja kontekstiin sopivaan ilmaisuun.