Kielilähteet

Kielilähteet ovat kielentutkimuksessa käytettäviä lähteitä, joista saadaan tietoa kielen sanojen alkuperästä, laina- ja vaikutussuhteista sekä kielen historiasta. Niitä hyödynnetään sekä etymologian että sanakirjojen ja kielihistorian kirjoittamisessa, mutta ne voivat koskea myös kielen kuvausta, rekonstruktiota ja kontakti-ilmiöitä.

Kielilähteet voidaan jakaa kahteen pääkontekstiin. Ensinnäkin etymologinen konteksti, jossa selvitetään yksittäisen sanan alkuperä ja muutoshistoria sekä yhteydet muihin kieliin. Toiseksi lähde- ja tutkimuslähteet, joista kerätään yleistä tietoa kielestä: sanakirjat, kielihistorian tutkimukset, historialliset tekstit, korporaatiot ja digitaaliset tietokannat. Niiden avulla voidaan rakentaa sekä sanakirjojen artikkelien etymologiat että kokonaisen kielen kehityskuvia.

Lähteiden tyyppejä ovat primaariset lähteet (alkuperäiset tekstit, äänne- ja morfologiarakenteiden rekonstruoinnit sekä luotettavat lainalähteet) ja sekundaariset lähteet (tutkimukset, etymologiset sanakirjat, kommentoidut kieli- ja historia-artikkelit). Myös digitaalinen aineisto, kuten korporaatiot ja kielitieteelliset tietokannat, kuuluu Kielilähteisiin.

Käyttö voi kohdistua muun muassa lainasanojen alkuperän selvittämiseen, kielen kontaktien tutkimiseen ja sanakirja-artikkelien lähdeviitteiden antamiseen. Haasteina ovat epävarmat tai kiistanalaiset etymologiat, monia tulkintoja sekä lainasanojen monimutkaiset muutosprosessit, joissa alkuperä ja lainaohjelma voivat sekoittua. Huolellinen lähdeviitteiden arviointi on olennaista.

Kielilähteet ovat siten keskeisiä työkaluja, joiden avulla voidaan hahmottaa kielen sanojen juuret, historialliset yhteydet ja kielen osa-alueiden kehitys.