Kelttiläisyydellä

Kelttiläisyydellä (kelttiläisyydellä tai kelttiläisyys) viitataan kulttuuri-, kieli- ja identiteettikokonaisuuteen, joka liittyy kelttiläisiin kansoihin ja niiden perinteisiin. Konseptiin kuuluvat sekä muinainen historia että nykyinen kulttuurinen vaikute, mukaan lukien kielet, taide, musiikki, mythologia ja alueellinen identiteetti.

Historian ja maantieteellisen levinneisyyden perusteella kelttiläisyys kattaa keskeisesti muinaisen ja keskiaikaisen Euroopan alueet. Alun perin kelttiläiset kansat kehittivät varhaisia kulttuureita Keski-Euroopassa, kuten Hallstattin ja La Tène -kulttuurit. Laajenemisvaihe eteni Gallian, Britannian ja Irlannin suuntiin sekä myöhemmin manneralueen länsiosiin. Roomalaisen ja myöhempien aikakausien vaikutukset osaltaan muovasivat kelttiläistä identiteettiä. Nykyään kelttiläisyys tarkoittaa usein sekä historiallista perintöä että aktiivista kulttuurista elvyttämää, erityisesti sen kahdesta päähaarasta: Goidelic- ja Brythonic-kielistä.

Kielet muodostavat keskeisen osan kelttiläisyydestä. Nykyisiä kelttiläiskieliä ovat goidilaiset kielet (irski ja skotlantilainen gael) sekä Brythonic-kielet (walesin, bretonin ja korniin kieli). Vanhat, nykyisin pääosin kadonneet kielet kuten gaulilainen ja Celtiberian ovat tärkeä osa tutkimus- ja rekonstruktioperinnettä. Celtin kulttuurinen vaikutus näkyy myös taiteessa, arkkitehtuurissa, mytologiassa ja kansanperinteissä, sekä modernissa musiikissa ja festivaaleissa.

Nykyaikainen kelttiläisyys jakautuu usein viiteen–kuuteen alueeseen, joita kutsutaan kelttisiksi kansoiksi: Irlanti, Skotlanti, Wales, Bretagnen, Cornwall sekä Ihmemaailma (Isle of Man) ja joskus Galicia. Alueellisen identiteetin vahvistuminen sekä kielten elvyttämät ohjelmat ovat olennainen osa kulttuurista vuorovaikutusta nyky-Euroopassa. Kelttiläisyydellä ei ole yhtä yhtenäistä etnistä määritettä, vaan se pidetään pääasiassa kieliperintönä, kulttuurihistoriallisena yhteisönä ja alueellisena identiteettinä.