Jäännösmonomeeri

Jäännösmonomeeri on termi, joka viittaa polymeroitumis- tai curing-prosessissa loppuun saatetussa tuotteessa jäljelle jääneeseen monomeeriin. Se on ne monomeerimolekyylit, jotka eivät ole reagoinut polumeroitumisen seurauksena ja joita voi esiintyä poltto- tai liima- ja muissa muoveissa, liimoissa sekä pinnoitteissa. Jäännösmonomeerin määrä ilmoitetaan usein massaprosentteina tai ppm-arvoina tuotteessa.

Sillä on käytännön merkitys sekä teknisesti että turvallisuudellisesti. Epäonnistunut konversio johtuu esimerkiksi liian lyhyestä polymerointi- tai kovitusajasta, liian matalasta lämpötilasta, katalyyttivalinnoista, inhibiittien vaikutuksesta sekä monomeerin korkean volatiilisuuden kaltaisista ominaisuuksista. Jäännösmonomeeri voi vaikuttaa tuotteen hajuun, turvallisuuteen ja terveyteen sekä mekaanisiin ominaisuuksiin ja ikääntymisvakauteen. Joidenkin monomeerien toksisuus, herkistevä vaikutus tai viranomaisrajoitukset korostavat tarvetta kontrolloida ja rajoittaa sen määrää.

Mittaaminen ja sääntely perustuvat kemiallisiin analyyseihin ja standardeihin. Jäännösmonomeeriä voidaan määrittää esimerkiksi kaasukromatografian (GC), nestekromatografian (HPLC) tai GC-MS -menetelmillä, usein erä- tai uuttamismäntäyksiköiden avulla. Tulokset esitetään massaprosentteina tai pitoisuuksina (ppm). Säädöksillisesti tärkeitä on EU:n REACH-ympäristöt säädökset sekä toimialojen alueelliset ja tuotteisiin liittyvät raja-arvot ja käyttöturvallisuusvaatimukset, jotka vaikuttavat erityisesti pakkaus- ja kuluttajatuotteisiin sekä elintarvikepakkausten monomeerimääriin.

Vähentäminen tapahtuu parantamalla konversiota, optimoimalla polymerointi- tai kovitusolot, käyttämällä parempia katalyytteja sekä jälkikäsittelyjä kuten kuivausta, uuttamista tai pidennettyä kovitusjaksoa. Monomeerivalinnalla voidaan myös vaikuttaa volatiliteettiin ja toksisuuteen.