Jälleenrakentamisen

Jälleenrakentamisen viittaa Suomen post–toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennuskauteen, joka ajoittui suurin piirtein 1944–1952. Aikakausi seurasi Moskovan aseleposopimusta, joka päätti jatkosodan ja velvoitti Suomelle sotakorvauksia sekä joidenkin alueellisten myönnytysten tekemisen. Jälleenrakennuksen tavoitteena oli korjata sodan aiheuttamat vahingot, palauttaa teollisuus ja rakentunut ympäristö sekä laajentaa asumista ja julkisia palveluita, samalla ylläpitäen itsenäisyyttä ja neutraalia ulkopolitiikkaa.

Taloudellinen lähestymistapa yhdisti vakauden luomisen, investoinnit ja sosiaalisen kehityksen. Hallitus vahvisti rahataloutta, teki yhteistyötä työmarkkinoiden järjestöjen kanssa ja mobilisoi sekä julkista että yksityistä pääomaa. Keskeinen tekijä oli sotakorvauksien maksaminen Neuvostoliitolle, mikä kiihdytti teollisuutta ja raskaita toimialoja sekä vauhditti infra- ja konepajateollisuuden rakentamista. Vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus määritti Suomen turvallisuuspolitiikan linjaa ja osoitti liikkumavaraa idän ja lännen välillä.

Tulokset ja perintö: 1950-luvulla tuotanto toipui, hintataso vakaantui ja elintaso koheni. Jälleenrakentaminen loi pohjan talouskasvulle, teollistumiselle ja laajalle hyvinvointivaltiokehitykselle, samalla vahvistaen Suomen asemaa sekä sodan jälkeisessä vakaudessa että itsenäisyyden säilyttämisessä. Aikakaudesta käytetään usein käsitettä siirtymävaihe kohti nopeaa kasvua 1950– ja 1960-luvuilla.