Johtumisnopeus

Johtumisnopeus, usein tunnettu nimellä jännitejohtumisnopeus tai hermon johtumisnopeus (NCV, nerve conduction velocity), kuvaa sähköisen impulssin etenemisnopeutta pitkin perifeeristä hermoa. Se mitataan tavallisesti merten sekunnin kymmenyksinä (m/s) ja liittyy erityisesti suurten myeliinittömien tai -kateisten hermofasersien toimintaan. Johtumisnopeus on suurin suurten, myeliinittujen aksonien ominaisuus, ja se voi vaihdella muun muassa hermon tyypin, pituuden ja lämpötilan mukaan.

Mittaaminen tapahtuu nerve conduction studies -menetelmällä. Hermo stimuloi elektrisesti yhdestä kohdasta ja vaste mitataan muualla, jolloin saadaan viiveestä latenssi sekä impulssin nopeus eli johtumisnopeus. Menetelmä voidaan suorittaa motorisilla ja sensorisilla hermoilla; lämpötilalla on merkittävä vaikutus tuloksiin, ja huoneen lämpötilan sekä kehon osan lämpötilan tulisi olla kontrolloidut.

Sisäiset ja ulkoiset tekijät vaikuttavat johtumisnopeuteen. Myeliini- ja aksiaalinen rakenne, hermon halkaisija sekä pituus vaikuttavat nopeuteen: suuret, hyvin myeliinitetyt säikeet johtavat nopeammin kuin pienet tai ilman myeliiniä. Ikä, lämpötila ja sairaudet kuten diabetes, alkoholismin aiheuttamat neuropatiat sekä demyelinaatiot voivat hidastaa johtumisnopeutta. Aivorungon ja aivokuoren signaalit mittaavat keskushermoston johtumisnopeutta erillisillä evokoitujen potentiaalien mittauksilla, joilla arvioidaan usein korkeampia keskushermoston vasteita.

Käytännön merkitys on kliinisessä diagnostiikassa: johtumisnopeutta käytetään erottamaan demyelinaatio- ja aksonapatioita, kartoittamaan polyneuropatioita sekä paikallistamaan nervin vaurioitumiskohtia esimerkiksi carpal tunnel -oireyhtymässä. Johtumisnopeuden arvoja tulkitaan yhdessä kuulemisen, kliinisen tutkimuksen ja muiden testien kanssa.