Itsemääräaikeutta

Itsemääräaikeutta on suomalainen käsite, jota ei yleisesti käytetä vakiintuneena oikeudellisena terminä. Se on sanan itsemääräaikeus partitiivinen muoto, ja sen merkitys riippuu kontekstista. Yleisesti termi viittaa itsekseen asettamaan aikarajaan tai aikatauluun sekä siihen liittyvään itsemääräykseen ajankäytöstä.

Etymologia ja perustyypit

Kielessä muodostuvat sanat itse (self) ja määrää-aika (aikaraja, määräaika); lisäksi käytetään liitteitä kuten -tta, joka muodostaa partitiivisen tai yleisöön suuntautuvan viittauksen. Itsemääräaikeutta voi havainnollistaa ajatuksella: henkilön tai toimijan itse asettama määräaika tai aikarajaus. Termi on luonteeltaan tekninen eikä se ole vakiintunut arkipäivän kielenkäyttöön.

Käyttö ja sovellus

Käyttöalueet ovat pääasiassa kieliopillisia tai teoreettisia: se voi esiintyä keskusteluissa itsemääräämisen ja ajan hallinnan yhteydessä tai kirjoitetussa tekstissä, jossa pohditaan, miten itselleen asetetut aikarajat vaikuttavat päätöksentekoon, projektinhallintaan tai suunnitteluun. Koska itsemääräaikeutta ei ole yleinen veto- tai lainsäädäntöinen käsite, useammin ilmauksia kuten “itse asettama määräaika” tai “itse säätelemä määräaika” käytetään ilmaisemaan samaa ideaa selkeämmin.

Vertailevat termit

Sana on läheistä sukua itsemääräaikeukselle (itse määräävä aikaraja) sekä yleisemmälle itsemääräämisoikeudelle (oikeus määrätä itse asioistaan). Sen vuoksi teksteissä voidaan tarvita täsmentäviä ilmauksia, jotta merkitys olisi selvä.

Huomautus

Itsemääräaikeutta on harvinainen ja monitulkintainen käsite. Sen ymmärtäminen riippuu aina kyseisestä kontekstista ja siitä, miten kirjoittaja määrittelee itse aikarajan tai tarkoituksen.